Siirry sisältöön
Haku

Mansikanmakuinen, herneen kokoinen

Jäätelökioskille jonottaessani maistelin mielessäni ilmausta minttusuklaan makuinen jäätelö. Se hahmottui aivan eri tavalla kuin toinen vaihtoehtoni suklaanmakuinen jäätelö. Miksi toinen ilmauksista on yhdyssanan oloinen, mutta toinen ei?

Aina ei ole itsestään selvää, kirjoitetaanko inen-loppuiset adjektiivi-ilmaukset yhteen vai erilleen. Erilaisten kirjoitustapojen näkeminen saattaa ihmetyttää: toisaalla myydään mansikan makuisia vaahtokarkkeja ja toisaalla mainostetaan mansikanmakuista jäätelökakkua. Helpottavaa – tai hämmentävää – on tietää, että on olemassa tapauksia, jolloin molemmat kirjoitusasut ovat mahdollisia.

Selvä sääntö on, että sanat kirjoitetaan yhteen, kun sanan alkuosa on perusmuotoinen eli nominatiivi. Tällaisia sanoja ovat esimerkiksi monipuolinen ja hyvätapainen. Myös taipumaton adjektiivi kirjoitetaan loppuosan kanssa yhteen: erikokoinen, jokapäiväinen, viimeviikkoinen.

Epävarmempia tapauksia ovat sellaiset adjektiivi-ilmaukset, joiden alkuosa on genetiivimuotoinen. Kirjoitetaanko siis saman kokoinen vai samankokoinen? Yhteen kirjoitetaan sellaiset sanat, joiden merkitys on vakiintunut tai joiden alkuosa on lyhyt adjektiivi tai pronomini. Tällaisia sanoja ovat hyvänmakuinen, samankokoinen ja tämänkertainen.

Myös substantiivialkuisista sanoista kirjoitetaan yhteen muun muassa sellaiset vakiintuneet ilmaukset kuin järjenvastainen ja kansainvälinen. Tavallisesti substantiivialkuiset sanat kirjoitetaan kuitenkin erilleen sanaliitoksi, kuten airon mittainen onkivapa ja kohon kokoinen sintti.

Erikseen kirjoitetaan sellaiset yhtymät, joiden alkuosa on pitkä tai moniosainen. Tällaisia ovat esimerkiksi herttaisen näköinen ja tyynen veden kaltainen. Lisäksi tilapäiset ilmaisut – kuten vesimelonin värinen – kirjoitetaan erilleen. Jos alkuosan merkitystä halutaan erityisesti korostaa, voidaan muodostaa sanaliitto: lämpimän tuntuinen.

Sekä yhteen että erilleen kirjoittaminen on mahdollista, jos ilmauksen loppuosana on esimerkiksi sana makuinen, mallinen, näköinen, tuntuinen tai värinen eikä kyseessä ole vakiintunut ilmaus. Voidaan puhua kirpeänmakuisista tai kirpeän makuisista karviaisista ja ruman näköisestä tai rumannäköisestä otuksesta. Myös herneen kokoinen mansikka tai raikkaanmakuinen jäätee on mahdollista kirjoittaa kummalla tavalla tahansa.

Tällaisten yhdyssanojen vaihtelevat kirjoitustavat antavat käyttäjilleen mahdollisuuksia korostaa tai painottaa jotakin asiaa. Sanaliittojen avulla voidaan myös tuoda esiin monimerkityksisyyttä ja oivalluksia, kuten mainostettaessa räiskyvän värisiä ilotulitusraketteja.


OUTI TOIJANNIEMI

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 13.8.2006.