Makkaranmittaa lainaamassa

Arinahöylä, rusasahrat, sammalkartat ja säärikyynärä ovat sikäli erikoisia sanoja, että vaikka ne tuntuvat viittaavan johonkin välineeseen, ne eivät kuitenkaan viittaa mihinkään. Niiden tarkoittamia välineitä ei ole olemassakaan.

Olemattoman esineen nimityksiä on murteissa kymmeniä. Näillä sanoilla on ollut käyttöä varsinkin aprillipäivänä, mutta ei pelkästään silloin. Aikuiset, jotka jotakin tarkkaa työtä tehdessään ovat tuskastuneet ympärillä pyöriviin lapsiin, ovat narranneet heidät lainaamaan naapurista milloin makkaralukkoa, milloin luteenlänkiä, nahkasahanhantaakia tai suolenkäänninpuuta.

Silloin taas kun talossa on tehty lahtia eli teurastettu, lapset on pitänyt saada pois toimitusta katselemasta. ”Mees poika hakemahan krannista hännänverikestä”, on Kauhajoella voitu sanoa.

Vaikka jotkin olemattoman esineen nimityksistä saattavat olla tilapäisiä, käyttötilanteessa keksittyjä, monet ovat varsin vanhoja ja laajalti tunnettuja. Tyypillistä nimityksille on, että ne ovat lähes aina yhdyssanoja. Yhdyssanan alkuosa vaihtelee, jälkiosassa sen sijaan on vähemmän variaatiota. Erityisen suosittuja ovat olleet erilaiset kaavat (juuston-, kiskon-, makkaran-, pylsynkaava), lestit (kiukaan-, laukun-, repun-, uuninlesti), mitat (lihan-, makkaran-, silpunmitta) ja vinkkelit (kasa-, pino-, sonta-, tarha-, tunkiovinkkeli). Myös kairoja on ollut useita, eikä liene vaikea arvata, miksi haarakairaa, nahkanapakairaa tai valmiinlävenkairaa useimmiten lähetettiin hakemaan joku tyttö, esimerkiksi talon pikkupiika.

Narratuksi tullut joutui tuntemaan häpeän vähintään kahdesti: ensin siinä talossa, josta olematonta esinettä oli hakemassa, ja toisen kerran kotiin palattuaan. Aina ei häpeäksi riittänyt edes tämä, vaan hakija joutui toisinaan kiertämään kaikki kylän talot; haettava väline kun oli muka ehditty lainata edelleen seuraavaan ja sitä seuraavaan naapuriin.

Kustaa Vilkuna mainitsee eräässä kirjoituksessaan, että leikillisillä petkuttamisilla on ollut useimmiten kasvattava tarkoitus. On tahdottu kehittää lasten hoksaavaisuutta ja arvostelukykyä sekä karsia pois liiallinen herkkäuskoisuus. Näinkin asia on tietenkin ilmaistavissa.

Yhtä hyvin voitaisiin kuitenkin sanoa, että olemattoman esineen hakijaksi joutuminen oli samalla tutustumista aikuisten julmaan ja säälimättömään maailmaan.

MATTI VILPPULA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 15.10.1996.