Kirvespappi kirkon kieltä muuttamassa
Kirkolliseen kauhugalleriaan on noussut median ansiosta ”pettäjäpiispan”, ”kaatajapapin” ja ”hakkaajapapin” rivistöön nyt myös jyry ”kirvespappi” (”Kirvespappi vie uskonnon vaikka baariin” HS 17.2.07). Tällaisen nimityksen sai Markku Suokonautio, kun hän halusi elävöittää saarnaansa Lalliksi pukeutuneena kädessä kirves – jota ei edes käyttänyt!
Kanadansuomalaisia seurakuntia pitkään palvellut Suokonautio tuli koettelemaan kotimaansa hengellistä ilmapiiriä ja ponnahti omaperäisillä otteillaan ennätysvauhtia kuuluisuuteen. Hänen mediajulkisuutensa myötä on valokeilaan noussut myös kiinnostava kieliseikka.
Kirveskohua enemmän on nimittäin valituksia tuomiokapituliin ropissut siitä, että Suokonautio on muunnellut kirkkokäsikirjan toimituskaavojen sanamuotoja. Hämmennystä on aiheuttanut muun muassa kasteessa käytettävän ilmauksen ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” muuttaminen muotoon ”Elävän Jumalan, Luojan, Lunastajan ja Pyhittäjän nimeen”. Syyksi hän selittää haluavansa käyttää Isän ja Pojan sijasta sukupuolineutraaleja ilmauksia.
Ajatus siitä, että uskonnon kielestä tulisi häivyttää Jumalan miehyyteen viittaavat sanat, pronominit ja muut kielenainekset, ei suinkaan ole Suokonaution keksintöä. Anglosaksisen kielialueen kirkoissa on tällaista liikehdintää ollut vuosikymmeniä. USA:ssa on ilmestynyt tämän kielellisen periaatteen mukainen raamatunkäännöskin.
Suomen kirkossakaan ajatus ei ole tuntematon, joskaan se ei ole koskaan noussut niin vahvaksi liikkeeksi kuin niissä maissa, joissa kieli on vahvemmin sukupuolittunut (vrt. he–she, han–hon, er–sie jne.). Ilmiön synty liittyy tasa-arvoliikkeen ja feministiteologian nousuun 1970–80-luvulla.
Suuntaus pyrki vaikuttamaan myös samaan aikaan yleiseen kirkollisten kirjojen uudistustyöhön. Meilläkin liturgisten tekstien uudistajille tuli ehdotuksia yksipuolisen maskuliinisten ilmausten häivyttämisestä, ja joitain sensuuntaisia muutoksia tehtiinkin. Myös virsikirjassa vahdittiin tasa-arvon toteutumista: uudistusvaiheessa jouduttiin muuttamaan esimerkiksi virren 94 kohta ”Nyt nouskaa talven alta, veljet, kevääseen nouskaa kirkkaaseen” naiset huomioon ottavaan muotoon ”Nyt talven alta, siskot, veljet, – –”.
Kirkon kielen epätasa-arvon ruumiillistumana Suokonautio pitää miehistä virkanimikettä kirkkoherra. Sanan ongelmallisuus on toki ollut tiedossa; tässä lehdessä sen poistamista on esittänyt muun muassa Naisteologit ry.
On myös esitetty konkreettinen ehdotus: lakkautetaan sanan rovasti käyttö arvonimenä ja tehdään siitä kirkkoherran korvaava virkanimike; rovasti esiintyy vanhastaan jo virkanimikkeissä lääninrovasti ja tuomiorovasti. Rovasti-sanan alkuperäinen merkityshän on ’pappien esimies’ (vrt. lat. pre- t. propositus ’eteen asetettu’). Siinä olisi Suokonaution kirveelle töitä!TARU KOLEHMAINEN
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 18.3.2007.