Kielisyyden syvin olemus

Tässä lehdessä syntyi alkusyksystä keskustelunpoikanen siitä, mitä tarkoittaa Australian ja Amerikan suomalaisten käyttämä sana kielinen. Lähinnä kiisteltiin siitä, onko kielinen vain syntyperäinen englanninkielinen vai voiko kielinen olla suomalainenkin, joka on opetellut englannin.

Kanadassa jonkin aikaa asuessani saatoin itsekin seurata, keitä suomalaiset kielisillä tarkoittivat. Pienen suomalaisyhteisön kirkossa oli sunnuntaisin sekä suomalainen että ”kielinen” jumalanpalvelus. Kummankin toimitti sama Suomesta tullut pappi. Muuttuiko hän kieliseksi toimittaessaan englanninkielistä jumalanpalvelusta? Ei kai. Siihen osallistuvat olivat enimmäkseen juuriltaan suomalaisia mutta olivat yleensä naimisissa kielisten kanssa. Nämä eivät, samoin kuin lapsensakaan, juuri osanneet suomea.

Vanhat siirtolaisyhteisöt muuttuvat vähitellen englanninkielisiksi eli kielistyvät. Mutta missä menee suomalaisen ja kielisen raja? Muuttuuko suomalainen kieliseksi, kun hän ei enää osaa suomea? Vai onko kielisyys suomalaisen näkökulmasta myös etnistä erilaisuutta? Tätäkin kysymystä mainitussa keskustelussa sivuttiin.

Sana kielinen on syntynyt siinä sosiaalisessa tilanteessa, jossa suomalaissiirtolaiset ja englantia äidinkielenään puhuvat ovat eläneet rinnakkain. Kielisyys on laajempi käsite kuin kielitaito. Kielestä on tullut etnisiä ryhmiä määrittävä tekijä: on suomalaisia (tietenkin myös ruotsalaisia, italialaisia, kroatialaisia ym.) ja on kielisiä.

Se että kieliset ovat erilaisia muutenkin kuin kieleltään, tulee ilmi Pertti Virtarannan kokoamasta Amerikansuomen sanakirjasta (1992). Siihen on kielinen-sanan kohdalle kirjattu mainio määritelmä erään siirtolaisen haastattelusta: ”Kiäliset on sellaasia jotta jos kärpäänen puroo, ne huutaa – ei suomalaanen.” Kieliset ovat siis jotenkin reppanoita. Pohjalaisen uhon takaa pilkistää kuitenkin siirtolaisille ominainen huonommuuden tunto, joka lähtee kielitaidon puutteesta. Kielettömyys on kielisyyden vastakohta.

Kielinen on vahvoilla, koska hänellä on väline, jolla voi ilmaista ajatuksensa ja saada asiansa ajetuksi. Kielitaidoton tai puolikielinen jää ulkopuoliseksi, häntä ei kuulla. Kielen hallitseminen antaa ihmiselle äänen; silloin hän on tasavertainen toisten kanssa. Se tulee muistaa myös täällä Suomessa, jossa me valtaväestö olemme kielisiä yhä kasvavalle joukolle maahanmuuttajia.


TARU KOLEHMAINEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 21.1.2008.