Kaikuja karjalasta

Suomen lähin sukukieli on karjala, joka on siis vielä lähempänä suomea kuin viro. Kaikkihan tietävät, että viroa voi ymmärtää kylmiltäänkin suomen pohjalta – tosin moni on joutunut huomaamaan, että sitä voi ymmärtää oikein tai väärin. Sama pätee karjalaan. Vienankarjalan voisi kyllä laskea suomen murteeksi, mutta aunuksen- tai eteläkarjalaisenkin puhe saattaa erityisesti länsisuomalaisesta kuulostaa melkein venäjältä. Ero suomen kieleen tuntuu paitsi sanastossa ja ääntämyksessä joskus myös lauserakenteiden tasolla.

Karjalassa on runsaasti eri-ikäisiä venäläisiä lainasanoja, mutta ymmärtämisvaikeuksia voi syntyä silloinkin, kun käytetään suomelle ja karjalalle yhteisiä, kotoperäisiä sanoja. Otan tässä muutaman esimerkin lähinnä verbien käytöstä. Esimerkit on poimittu karjalan kieltä kuvaavista sanakirjoista.

Oletetaan, että Venäjällä vieraileva suomalaisnainen joutuisi synnyttämään karjalankielisen kätilön avustuksella. Kätilön kehotus Opi väitelläkseh! voisi ihmetyttää tulevaa äitiä. Oppie on sama sana kuin meidän oppia-verbimme, mutta karjalassa sen ensisijainen merkitys on ’koettaa, yrittää’. Väitelläkseh-refleksiiviverbin taustalla on sana väki, jonka yksi merkitys suomessakin on ’voima’. Karjalaisverbi tarkoittaa ponnistamista tai ponnistelua; tämäntapaista käyttöä väittää- ja väitellä-verbeillä on suomen murteissakin.

Toteamus Muokkavuz rubiou nägymäh vanhate, sid volvottau voisi olla lähtöisin vaikkapa karjalaisen työterveyshoitajan suusta. Muokata-verbillä on tässä merkitys ’kiusata, piinata, uuvuttaa’. Muokkavuz eli ”muokkaus” on siis lähinnä liikarasitusta tai ylikuormittumista, ja volvottoa-verbi kuvaa jatkuvaa kipua. Suomalaisittain toteamus kuuluisi: Liikarasitus alkaa näkyä vanhemmiten, sitten jomottaa.

Hoitaja voisi myös muistuttaa työelämän oravanpyörässä painiskelevaa: Huogavunnuol piäl enämbän ellendät. Huogavuo-verbi on samaa kantaa kuin suomen huokaista, ja se merkitsee lepäämistä, levähtämistä. Ymmärtämistä tarkoittava ellendeä puolestaan pohjautuu vanhaan elki-sanaan, jonka monikko elkeet on nykysuomessakin tuttu. Kun pää on saanut levätä, järki juoksee taas paremmin, voisi hoitajan suomalaiskollega todeta.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa on juuri saatu valmiiksi kuusiosainen Karjalan kielen sanakirja. Sen aineisto edustaa etupäässä sitä kielimuotoa, jota on puhuttu Itä-Karjalassa ja Suomen Raja-Karjalassa ennen toista maailmansotaa. Jääkö sanakirja historialliseksi monumentiksi kuolleesta kielestä vai voisivatko edellä kuvatun kaltaiset puhetilanteet olla tulevaisuudessa elävää todellisuutta? Se riippuu siitä, miten karjalan kielen elvytystyö Karjalan tasavallassa ja Suomessa lähivuosina etenee.

LEENA JOKI

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 22.2.2005.