Ikkunasta akkunaan

Tämän palstan nimessä sanaa ikkuna on käytetty kuvallisesti. Kieli-ikkuna on kuvitteellinen luukku, josta aukeavat näkymät kielen käyttöön ja kielen maailmaan.

Samalla tapaa kuvallinen on Tulenkantajien tunnuslauseeksi leimautunut ”Ikkunat auki Eurooppaan”. Se on alkuperältään venäläinen. Kun Pietari Suuri rakennutti Pietarin kaupungin, hänen tarkoituksenaan oli saada aikaan metropoli, joka avaisi Venäjältä ”ikkunan Eurooppaan”, olisi sijainniltaan Eurooppaa lähellä ja tarjoaisi kaiken sen loiston, mitä siihen asti oli totuttu näkemään vain Länsi-Euroopan suurkaupungeissa.

Venäläistä perua on todennäköisesti myös suomen sana ikkuna. Tosin venäjän ikkunaa merkitsevä oknó ja sen muinaisvenäläinen edeltäjä okuno sopivat äänteellisesti paremmin akkuna-sanan vastineeksi, mutta jos ikkuna ja akkuna – niin kuin oletetaan – ovat samaa juurta, ikkunakin palautuisi venäjään.

Suomen murteissa akkuna on levinneisyydeltään läntinen. Sen alueena on Pohjanlahden rannikkoa seuraileva tasaleveä vyöhyke, jonka itäraja alkaa etelässä Lohjan seudulta ja päättyy pohjoisessa Oulujärven rannoille. Muualla on puhuttu ikkunasta.

Ikkuna on kulttuurisana siinä mielessä, että sen murteissa tavattavat merkitykset osoittavat, miten seinässä oleva valoaukko on kehittynyt vuosisatojen kuluessa. Suomeen lasiset ikkunat levisivät vasta 1600-luvulla, ja vielä kauan senkin jälkeen monen savupirtin ikkunana oli luukku, joka avattiin työntämällä aukkoa peittävä lauta tai kansi sivuun. Joskus aukon peittona oli pelkkä olki- tai räsytukko. Ulkorakennuksissa, kuten karjasuojissa ja saunoissa, tällaiset ikkunaksi tai akkunaksi nimitetyt luukut olivat yleisiä verraten pitkään."Ennev vanhuulen (= ennen vanhaan) oli ikkuna navetossa, nyt ol lasit” (Längelmäki). ”Ei saunoisa ennen klasiakan ollum muuta ikkuna” (Suoniemi).

Kun lasiset ikkunat yleistyivät, sanat ikkuna ja akkuna saivat sen merkityksen, joka niillä nykyäänkin on. Aivan kaikkialla ei kuitenkaan käynyt näin. Esimerkiksi Kainuussa ikkuna merkitsi edelleenkin räppänän tapaista aukkoa seinässä. Lasiruutuisen ikkunan nimitykseksi vakiintui sen sijaan akkuna. Se oli Kainuun murteessa uusi sana, joka oli kulkeutunut lännestä. Ehkäpä se oli tarttunut Ouluun tervaa viemässä olleiden kainuulaisten korvaan. Tervaveneillä kotiin palaavien matkassa tulivat varmaan Kainuun ensimmäiset lasiset ikkunaruudutkin.

Etelämpänäkin ikkuna säilyi lasittoman valoaukon merkityksessä, ainakin paikoin. Astetta kehittyneempää ikkunaa alettiin nimittää lasiksi: ”Meiläm pirtissä oli kolmel lasia: ovensuun tykönä oli ovilasi ja peräseinässä perälasi, ja sitte oli viä sivulasi” (Teisko), ”Ei siällä eres kukkaset klasilla kasva, kun se huane on niin takapäivänen” (Lempäälä), ”Nousin oikeel lassiin katteleen yällä kun nin salamoitti” (Luopioinen).

Lasi on särkyvää – niin kuin rakkauskin: ”Ko köyhyys tulee ovesta sisälle, ni rakkaus menee klasista pihalle” (Pomarkku).

MATTI VILPPULA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 24.2.2004.