Englannitar ongelmana
Eräässä sanaristikossa oli äskettäin vihjeenä ”edesmennyt englantilaistar”. Ratkaisija tajusi kyllä, että tarkoitettiin prinsessa Dianaa, vaikka vihjeessä olikin kummallinen sana ”englantilaistar”.
Tiedämme, että
joissakin yhteyksissä voidaan käyttää maiden ja kaupunkien, joskus muidenkin
alueiden nimistä johdettuja tar-päätteisiä
nimityksiä: italiatar, espanjatar, pariisitar, helsingitär, savotar.
Pääte tar ilmaisee sukupuolta. Eikä ihme. Pääte on lähtöisin sanasta tytär, ja sitä on käytetty lähinnä Itä-Suomessa 1800-luvulle asti sukunimen tapaan ilmaisemassa, kenen tyttärestä on kysymys. Muistamme Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa ‑kertomuksesta Kaisa Karhuttaren. Kansanperinteessä samoin muodostettuja nimityksiä on käytetty eräistä naispuolisiksi oletetuista henkiolennoista. Tuttuja lienevät ilmattaret, ajattaret ja luonnottaret, jopa kohtalottaret. Edelleenkin moni toivoisi olevansa kaunotar ja moni toivoisi onnettaren hymyilevän niin rahapeleissä kuin urheilussakin. Silloin tällöin joku keksii ihmetellä, miten tulisi nimittää miespuolista onnetarta.
Kaunokirjallisuudesta tunnemme vielä tämän vuosisadan alkupuolella vallinneen tavan käyttää puolison ammatista johtuvia nimityksiä. Nykyaikaisia eivät enää ole kenraalittaret, laamannittaret eivätkä maaherrattaret. Kuningattaret ja ruhtinattaret ovat sentään säilyttäneet sädekehänsä, ehkä myös kauneuskuningattaret ja tangokuningattaret, povikuningattaret ja ravikuningattaret.
Sukupuolta osoittavat ammattinimitykset alkavat nekin olla nykyään harvinaisia. Tarjoilijattaret, johtajattaret, näyttelijättäret ja kirjailijattaret kuulostavat jo vähän vanhahtavilta tai keimailevilta. Konekirjoittajatarkin on muuttunut tekstinkäsittelijäksi.
Alun ristikkovihjeestä päätellen sanatyyppi on jo niin harvinainen, että sen muodostaminen ei enää aina luonnu. Malli löytyisi tutuista sanoista: helsingitär, ajatar, onnetar ja kreikatar osoittavat, että oikean muodon voi rakentaa genetiivin pohjalta. Voimme muodostaa yhtälön: kun on onni : onnen ja onnetar, niin on Suomi : Suomen ja suometar, ja kun on luonto : luonnon ja luonnotar, niin on Englanti : Englannin ja englannitar. Poikkeuksiakin on. Genetiivin pohjalta eivät selity kuningatar, ruhtinatar ja valtiatar, joille on yhteistä kantasanan konsonanttiloppuisuus (kuningas, ruhtinas, valtias).
Mutta se onkin sitten jo toinen juttu.
ANNELI RÄIKKÄLÄ