Curling – luutapallosta kurlaukseen

Suomen curlingjoukkueen menestys Torinon olympialaisissa on herättänyt kiinnostusta myös pelin suomalaisia nimityksiä kohtaan. Suomalaisten vastineiden lisäksi Kielitoimistosta on kyselty myös sitä, miten kielenhuollossa nykyisin suhtaudutaan uusien urheilulajien nimien suomentamiseen.

Curlingista ei kylläkään voi puhua uutena urheilulajina. Se on lähtöisin Skotlannista, jossa sitä on pelattu jo 1500-luvulla. Ei se Suomessakaan ole uusi urheilulaji, vaikka onkin ollut suurelle yleisölle tuntematon: vuodesta 1910 lähtien curling on ollut mukana tietosanakirjoissamme. Niistä käy ilmi, että lajia on harrastettu Britteinsaarten lisäksi lähinnä Kanadassa ja Ruotsissa; tosin jo 1900-luvun alussa pelattiin curlingia Suomessakin, kansainvälisessä Viipurissa.

Viime vuosisadan alkupuolen lähteissä curlingista kerrotaan vain, miten kahvallista kiveä heitetään jäätä pitkin tiettyjen sääntöjen mukaan; lakaisemisesta tai harjaamisesta ei jostain syystä mainita mitään. Se tieto käy ilmi vasta eräistä 1950–60-luvun sanakirjoista; samoihin aikoihin näkyy curlingille keksityn ensimmäinen suomennoskin: ”luutapallo”. Vanhoista valokuvista käy ilmi, että lakaisuvälineenä todellakin käytettiin luutaa. Mutta mikä ihmeen pallo?

Kielitoimiston tietoon curling tuli joskus 1980-luvulla, jolloin hyvinkääläinen curlingseura halusi lajille suomalaisen nimen. Olin mietinnässä mukana. Ehkä aiempi suomennos ”luutapallo” vaikutti aivoituksiimme (ja harjakin oli jo keksitty), koska ehdotimme suomennokseksi ”harjapalloa” tai "lakaisupalloa”. Sanaa pallo pelin nimessä emme tosin vielä silloinkaan kyseenalaistaneet, eihän meistä kukaan ollut pelivälinettä nähnytkään.

Curling-innostuksen ensimmäinen aalto pyyhkäisi Suomen yli edellisten olympiakisojen suomalaismenestyksen voimasta. Silloin, niin kuin nytkin, pohdittiin curlingin suomennoksia yleisönosastoja myöten. Viimeistään silloin tiedettiin, ettei peliväline ole pallo vaan pyöreä mutta litteä hiottu kivi. Silloisista sanakeksinnöistä luontevin on mielestäni liukukivi. Muista mainittakoon ääneen perustuva kilkkakivi; jääkivikin oli jo esillä.

Mainituissa ehdotuksissa ei yritettykään tavoittaa curling-sanan merkitystä (curl ’kiertyä, kiemurrella’), joka kuvaa kierteellä heitetyn kiven liukumistapaa: suomennos kierrekivi (tai kiertokivi) ilmaisisi sen parhaiten.

Onko sitten ylipäätään mahdollista löytää enää niin hyvää suomennosta, että se voisi korvata tämän kansainvälisen pelin kansainvälisen nimityksen curling? Suomalaiset ääntävätkin sitä jo sujuvasti suomalaisittain. Myös kurlauksesta (ei: ”curlaus”!) on tosin alettu nyt puhua tiedotusvälineissäkin, mutta vakavasti otettavaksi lajinnimeksi siitä tuskin on.

Pelin nimi curling on jo levinnyt muuhunkin käyttöön: on alettu puhua ”curling-vanhemmista”, siis vanhemmista, jotka haluavat lakaista kaikki esteet lastensa tieltä. Hauskasti keksitty.

TARU KOLEHMAINEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 28.2.2006.