Verraton yhdysviivailija
John Irving on kirjoittanut dickensmäisen laajan romaanin Etsin kunnes löydän sinut (Tammi 2006, suomentanut Kristiina Rikman), joka viihdyttää ja liikuttaa, välillä ärsyttääkin, loputtomiin polveilevilla tarinoillaan. Viime luvuissa (noin sivulla 780!) Irving innostuu kuvaamaan muuatta lääkäritiimiä ironisen rakastettavasti, tavalla, joka vielä kerran tempaa mukaansa ja josta kirjoittaja varmaan on nauttinut yhtä paljon kuin lukija. Kirjan päähenkilö Jack muun muassa lumoutuu sveitsiläisestä tri Anna-Elisabeth Krauer-Poppesta, joka ”olisi käynyt Voguen mallista tyylikkäine vaatteineen ja nimensä kaksine yhdysviivoineen”. Tohtori nimittää masennuslääkkeitä ”hyväksyttäväksi vaihto-kaupaksi”; Jack ei tiedä toista hänen vertaistaan yhdysviivailijaa...
Kirjan siinä kohdassa kohtaavat saksan ja englannin kieli, mutta oikeinkirjoitukseen liittyvä viesti välittyy käännöksestäkin: kirjoitustekniikka on tehnyt vaikutuksen. Oikeinkirjoituksen käytännöt vaihtelevat kielittäin. Suomen kielessä erilaisia viivoja (tavuviivan pituista yhdysmerkkiä ja selvästi pitempää ajatusviivaa) käytetään hyvin hienojakoisesti. Viivoittelumme on lähempänä saksaa ja ruotsia kuin englantia, jossa meidän yhdyssanojemme vastineet yleensä ovat erikseen kirjoitettavia sanaliittoja.
Yhdysmerkin käytön perusasiat ovat yksinkertaisia. Kirjoitetaan esimerkiksi ilta-aurinko ja Matti-veli (ei ”iltaaurinko” tai ”Mattiveli” ruotsin tyyliin). Tämä opitaan jo alakoulussa. Mutta on mutkikkaampiakin tapauksia. Kun yhdyssanan alkuosa muodostuu useammasta kuin yhdestä sanasta tai merkistä, tarvitaankin sananväli ennen yhdyssanan jälkiosaa: Helsingin Sanomat -verkkolehti, Group 8 -maat. Tämän käytännön opittuaan helposti tulkitsee, että myös sanoja vastaava lyhenne edellyttäisi samanlaista kirjoitusasua (eli kirjoitettaisiin esimerkiksi ”HS -verkkolehti”, ”G8 -maat”). Näin ei kuitenkaan ole, vaan lyhenne, jossa ei ole sananvälejä, rinnastuu yhteen sanaan. Niinpä muodot HS-verkkolehti ja G8-maat ovat suomen kielen oikeinkirjoitusta koskevien standardien mukaisia
Joskus yhdysmerkin ja ajatusviivan käyttöä koskeviin kysymyksiin virkani puolesta vastatessani mietin, onko meillä tässä asiassa liiankin hieno systeemi ja pitäisikö sitä yksinkertaistaa. Toisaalta järjestelmä on vivahteikas ja viivojen avulla voidaan kuvata monenlaisia suhteita (yhtiön Suomen-tehdas; mustikka-vadelmapiirakka, suomi–englanti-sanakirja, käypä hoito -suositus). Vakiintunut oikeinkirjoitusjärjestelmä on myös sellainen osa kunkin kielialueen kulttuuria, että siihen puuttuminen ei ole ihan helppoa. Tämän osoittaa mm. saksan kielen oikeinkirjoitusta koskeva uudistus, jonka käyttöön ottaminen ei ole sujunut vastustuksetta.
Viivojen käyttö ja niihin liittyvä logiikka kannattaa kyllä oppia, ja tietysti olisi hyvä, jos siihen riittäisi aikaa jo koulussa. Luultavaa on, että ohjeet omaksuneet ovat vielä tohtori Anna-Elisabet Krauer-Popperiakin verrattomampia viivailijoita.
RIITTA ERONEN