Reipasta uljailua, virkeää voimaleikkiä
Erilaisia liikuntamuotoja tarkoittavalla sanalla urheilu on ikää 120 vuotta. Miksi meillä on vain yksi nimitys, kun ruotsissa on kaksi: englantilaisperäinen sport ja skandinaavinen idrott? Näiden käyttöyhteydet ovat osin samoja, mutta jälkimmäisellä kuvataan varsinkin ihmisen omia ruumiillisia ponnistuksia vaativaa kilpaurheilua. Esimerkiksi pituushypystä käytetään idrott-sanaa, mutta formula-ajoista ei.
Muinaisten suomalaisten leipälajeja ovat olleet hiihto ja sylipaini. 1800-luvun loppupuolella meillä harrastettiin jo voimistelua ja muitakin kansainvälisiä urheilumuotoja, joten tarvittiin myös nimityksiä. Kotikielen Seurassa ryhdyttiinkin etsimään sport- ja idrott-sanoille omakielisiä vastineita.
Keskustelua käytiin sekä seuran kokouksissa että sanomalehti Uudessa Suomettaressa. Lainasanaa sportti korvaamaan ehdotettiin muun muassa seuraavia: hartailu, hippa, homma, huviharjoite, huvite, karkelo, kisa, puujelo (vanhoissa sanakirjoissa mainittu puuhaa ja ponnistelua tarkoittava sana), reista tai reisto, ripeys, taitoilu, uljailu, urheus tai urheilu, virkeily ja voimaleikki.
Eniten kannatusta sai urheilu, joka tosin jonkun korvaan kalskahti liian komealta. Sitä paitsi arveltiin, että se soveltuu vain idrott-sanan vastineeksi eikä suinkaan kaikkia ”sportin” lajeja merkitsemään. Lönnrotin sanakirjasta löydettiin sitten kiista, jossa keskustelijoiden mielestä sopivasti yhdistyvät kilvoittelun ja ponnistelun käsitteet. Kiista oli kilpaa, kilpailua tarkoittavana sitä paitsi olemassa myös kansankielessä, mm. Kannaksen murteissa. Sanan kiista pohjalta muodostettiin uusi sana kiisto. Niinpä Kotikielen Seura kokouksessaan 13.2.1886 yksimielisesti lausui, että sport on suomeksi kiisto ja idrott on urheilu. Tosin asiaan palattiin pari viikkoa myöhemmin ja keskusteltiin vielä ehdotuksista taito ja taitous, mutta päätöksessä pysyttiin.
Kiisto ei ole vakiintunut kieleen, ja sanasta urheilu on tullut laajamerkityksinen. Urheilu tarkoittaa toisaalta virkistykseksi ja kunnon kohentamiseksi harjoitettavaa liikuntaa, toisaalta erilaisia kilpailumuotoja. Myös sellaiset lajit, joissa käytetään muutakin kuin ihmisvoimaa – esimerkiksi ratsastus ja purjehdus – ovat urheilua, vaikka niiden yhteisnimitykseksi aikoinaan ehdotettiin muun muassa reippailua ja hupailua.
Sana urheilu perustuu joko rohkeaa ja pelotonta merkitsevään adjektiiviin urhea tai sankaria merkitsevään sanaan urho. Samaa kantaa on myös uros. Verbi urheilla on alun perin tarkoittanut uhkarohkeasti toimimista, vaaralla leikittelyä. Sama merkitys urheilulla on edelleenkin, kuten moni raajansa telonut tai etuhampaansa menettänyt huippukyky ja vaatimattomampikin harrastaja hyvin tietää.MAIJA LÄNSIMÄKI