”Argeologiaa”

Helsingin yliopistoon kuuluva Avoin yliopisto mainosti loppukesästä julkisissa liikennevälineissä kurssitarjontaansa mm. näin: ”Ei kaivella menneitä. Paitsi Avoimen argeologiassa, Bulevardi 18:ssa.” Argeologiassa? Helsingin yliopiston oppiainevalikoimaan kuuluvat kyllä sekä arkeologia että geologia, mutta ”argeologiaa” ei ole.

Jäljelle jää kaksi mahdollisuutta: ”argeologia” on ilmoituksessa joko virhe tai huomiota kiinnittämään tarkoitettu tehokeino. Jos se on houkuttavaksi tarkoitettu tehokeino, se ei ole erityisen onnistunut: en liene ainoa tosikko, jota kirjoitusasu ärsytti.

Todennäköisesti kyseessä onkin kirjoittajan äidinkielestä johtuva väärä kirjoitusasu. Suomessa tunnetusti eräät kielen äännerakenteen kannalta nuoret ja vieraat äänteet aiheuttavat pulmia niin ääntämisen kuin oikeinkirjoituksenkin kannalta. Tällaisia ovat varsinkin g ja b. Usein näkee radio- ja tv-toimittajia ja muita julkisuuden puhujia moitittavan siitä, että he ääntävät ”pelkia” tai ”piolokia”. Kirjoituksessa tämmöinen kovan p:n tai k:n käyttö ei sentään ole yhtä yleistä.

Ilmoituksen ”argeologia” taas kertoo toisensuuntaisesta ilmiöstä. Tätä ilmiötä on kielentutkimuksessa on nimitetty hyperkorrektiudeksi. Ollaan siis paavillisempia kuin paavi itse ja pannaan vierassanaksi tajuttuun sanaan enemmän vieraita äänteitä tai kirjaimia kuin siihen kuuluu.

”Argeologian” tapainen on gynekologia: sekin äännetään ja kirjoitetaan usein ”gynegologia”-asuisena. Niin ikään tuottaa vaikeuksia myös englantilaistyyppisten oluttupien nimitys pub. Odotuksenmukaisesta hyperkorrektiudesta on kyse, kun puhutaan tai kirjoitetaan ”bubista”; lisäksi saattaa tavata myös eräänlaisia varaslähtöjä: mennään ”bupiin”.

Siihen, että käytetään ”argeologia”-asua, voi vaikuttaa myös geologia-sana. Vaikka kyse on aivan eri tieteenaloista, hahmotetaan molemmat ilmeisesti samankaltaiseksi maankaiveluksi, mikä sitten johtaa nimitystenkin virheelliseen samankaltaistumiseen. Sanoina geologia ja arkeologia ovat taustaltaan erilaiset: molemmat perustuvat kreikan kieleen, mutta geologian taustalla on maahan kuuluvaa tai sitä koskevaa merkitsevä sana, arkeologian taustalla taas ammoista, muinaista merkitsevä sana arkha´ios. Arkeologian kanssa samaa perua on muuten muinaisaikaista, vanhanaikaista merkitsevä adjektiivi arkaainen.

Suomen kielen kannalta on tietyssä mielessä ilahduttavaa, että kaikesta kansainvälisyydestä ja englannin kielen tulvasta huolimatta suomen perinnäinen äännerakenne on niin voimissaan, että sellaiset vieraita äänteitä sisältävät sanat kuin arkeologia ja gynekologia edelleen tuottavat suomenkielisille pulmia. Se, että yliopiston tiedotteessa puhutaan ”argeologiasta”, on kyllä pikemmin noloa.

HEIKKI HURTTA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 15.11.2005.