Siivotaanko huolella vai huolellisesti?

”Minä olen aina lämmöllä, kunnioituksella ja kiitollisuudella suhtautunut lapsuuteeni.” Tällä tavoin laususkeli aikoinaan Nobel-kirjailijamme F. E. Sillanpää jossain muistelmassaan. Kuinkahan monen lukijan sisällä asuva pieni kielenkorjaaja valpastui? Miten kirjailija nyt sillä tavalla? Eikö pitäisi olla ”lämpimästi, kunnioittavasti ja kiitollisena”?

Monen mieleen on iskostunut jo kouluajoilta, että on kartettava sellaisia ilmauksia kuin kirjoittaa asiantuntemuksella (po. asiantuntevasti), todeta tyydytyksellä (po. tyytyväisenä), kuunnella kiinnostuksella (po. kiinnostuneena), siivota huolella (po. huolellisesti), tervehtiä ilolla (po. iloisena t. iloiten), tutkia innolla (po. innostuneena), suhtautua kunnioituksella (po. kunnioittavasti), mainita tarkoituksella (po. tarkoituksellisesti) tai tietää varmuudella (po. varmasti), yleisimpiä kieliopeissa ja -oppaissa lueteltuja ilmauksia mainitakseni.

Kartettavuuden perusteluksi on esitetty kielioppaasta toiseen, että mainitut muodot, tekemisen tapaa ilmaisevat adessiivimuodot, eivät ole suomen kielelle ominaisia ilmaisutapoja. Niissä on nähty muiden kielten, etenkin ruotsin med-rakenteen vaikutusta. – Ruotsalaisuuksien eli svetisismien karttaminenhan on viime vuosisadan alkukymmenistä lähtien muovannut monia muitakin kielenhuollon ohjeita.

Alussa luetellut tavan adessiivit tuntuvat huonoilta – ainakin tyyliltään – luultavasti siksi, että juuri ne ovat siirtyneet oppaasta toiseen varoittavina esimerkkeinä. Paljon hyväksyttävämpinä on pidetty monia muita tavan adessiiveja, joita ei oikeastaan voi korvata muilla rakenteilla: rakkaudella, lämmöllä, sovinnolla. Vielä hyväksyttävämmiltä tuntuvat sellaiset tavan adessiivi-ilmaukset, joissa on mukana attribuutti: monella tavalla, suurella vaivalla, kovalla kiireellä, täydellä syyllä, hyvällä menestyksellä.

Viimeistään 1990-luvulla alettiin kysellä, onko kielioppaiden ohje tavan adessiivien välttämisestä liian tiukka tai edes aiheellinen. Miksi tarkoituksellisesti, varauksellisesti tai kunnollisesti ovat kielellisesti parempia kuin tarkoituksella, varauksella tai kunnolla, vaikka suositeltavat muodot ovat näitä pitempiä ja kömpelömpiä? Miksi voi sanoa kovalla kiireellä, mutta ei kiireellä, vähällä vaivalla, mutta ei vaivalla? Miksi toisiin tavan adessiiveihin (esimerkiksi kilvalla, leikillä, sovinnolla, rytinällä, tohinalla, kunnialla, vääryydellä jne.) on aina suhtauduttu paljon suopeammin kuin alussa mainittuihin?

Näitä kysymyksiä pohdittiin pari vuotta sitten myös suomen kielen lautakunnassa, joka tuli siihen tulokseen, ettei tavan adessiivin tiukoille ohjeille ollut perusteita – vieraisiin vaikutteisiin vetoamisella ei ole enää samaa (kansallista?) merkitystä kuin 1900-luvun alkupuolella. Lautakunta päättikin keväällä 2003, että tapaa voidaan kirjakielessä ilmaista myös adessiivilla – muiden tavan ilmaisukeinojen ohessa ja tyyliseikat huomioon ottaen.

TARU KOLEHMAINEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 22.3.2005.