Pisaroita hiirenhameella

Kulta on kautta aikojen kiehtonut ihmisiä. Vielä keskiajalla uskottiin, että sitä olisi mahdollista valmistaa keinotekoisesti. Etenkin alkemistit, varhaiskemian harjoittajat, pyrkivät kiihkeästi keksimään, kuinka metallit voisi muuttaa kullaksi tai hopeaksi. Kokeissa käytettiin varsinkin elohopeaa ja rikkiä, mutta unohtaa ei sovi erästä tuttua kasviakaan.

Pihoilla, pientareilla ja niityillä kasvavan poimulehden tunnistaa moni. Usein sen lehtien laskoksiin näyttää kertyneen sade- tai kastepisaroita. Pisarat eivät kuitenkaan aina ole vettä vaan kasvin itsensä erittämää nestettä. Tämä liuos oli alkemistien ihmeaine, jonka uskottiin muuttavan raudankin kullaksi. Yritykset saada aikaan arvometallia eivät tuottaneet tulosta, mutta muisto niistä jäi kasvin tieteelliseen nimeen, joka on Alchemilla.

Poimulehden nesteen ihmeitä tekevään voimaan luotettiin laajalti. Carl von Linnén mukaan ruotsalaiset aatelisneidot käyttivät nestettä peseytyessään saadakseen pehmeän ihon ja säilyäkseen aina nuorina. Kasvin lehdillä lääkittiin niin naistenvaivoja, ripulia kuin erilaisia tulehduksiakin.

Kristinuskon myötä tästä aiemmasta hedelmällisyyden ja rakkauden jumalattaren Freijan kasvista tuli Neitsyt Marian suojatti. Mariaan viittaavia nimityksiä poimulehdellä onkin. Varhaisimpia suomenkielisiä nimityksiä on Marian ruoho. Sen mainitsee Suomen kasviopin isänä pidetty Elias Tillandz kasvikirjassaan vuonna 1683. Nimityksen mallina lienevät olleet kasvin muunkieliset nimet. Esimerkiksi englannin kielessä poimulehti kuvataan Marian viittana: jo 1500-luvulla kasvista käytettiin nimeä Lady’s Mantle.

Olisiko poimulehden Neitsyt Mariaan liittyviin nimityksiin vaikuttanut myös kasvin lisääntymistapa: sen siitepöly ei idä ja siemenaiheet kehittyvät siemeniksi hedelmöityksettä. Näin on syntynyt lukuisia eri lajeja, joita voi olla vaikea erottaa toisistaan.

Suomen kansankieliset poimulehden nimitykset kertovat sekä kasvin ulkonäöstä että sen hyötykäytöstä. Pohjois-Hämeessä Alchemillaa on kutsuttu harakanhameeksi ja hiirenhameeksi. Karkeampiakin nimiä hämäläiset ovat somalle kasville antaneet: Ruovedellä selitettiin, että ”huarahammeita (= huoranhameita) on noi lehlet kun ne on noiv vekattu”.

Kasvin ulkonäköä kuvaa myös kirjakielinen nimi poimulehti. Se näyttäisi tulleen kieleen 1700-luvun jälkipuoliskolla. Hämeessä kasvia voitiin arkisemmin kutsua myös ryppylehdeksi. Lehden pisaroihin viittaavat nimitykset kastelehti ja vesipisara.

Poimulehdestä on keitetty hauteita esimerkiksi ruusutautia potevalle. Siitä kertovat nimitykset ruusuheinä, ruusulehti ja ruusuruoho. Ennen juhannusta kaivetut ruusuheinänjuuret liotettiin esimerkiksi Sysmässä viinaan, ja näin sopiva lääke niin ruusuun kuin moneen muuhunkin vaivaan oli valmis.

Kuluvan vuoden yrtiksi valittua poimulehteä sopii käyttää nykyisinkin. Tuoreet lehdet käyvät salaattiin ja koko kasvista voi hauduttaa teetä.

KIRSTI AAPALA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 17.8.2004.