Tää ja toi kahvipöydässä

Puhekielessä on hyvin usein tapana käyttää pronominin hän sijasta pronominia se. Pronominin se lisäksi myös pronomineja tämä ja tuo käytetään monissa yhteyksissä esimerkiksi puhuttaessa läsnä olevasta henkilöstä, keskustelukumppanista. Tällaista pronominien käyttöä saattaisi joku pitää töykeänä tai epäkohteliaana, viitataanhan siinä ihmisiin sanoilla, jotka ovat käypiä myös esineistä ja asioista puhuttaessa. Töykeitä nämä pronominit eivät kuitenkaan itsessään ole, pikemminkin päinvastoin.

Puhekumppaniin viittaavina tämä ja tuo (ja varsinkin niiden puhekielisemmät muodot tää ja toi) ovat tavallisia tuttavallisissa keskusteluissa, joissa on monta toisensa hyvin tuntevaa osallistujaa: esimerkiksi kahvipöydissä tai illanistujaisissa. Usein ne liittyvät juttujen kertomiseen. Kun on esimerkiksi kerrottu jo monta hauskaa juttua kadonneista tavaroista, voi uusi kertomus alkaa vaikka näin: ”Ja tää on jättänyt junaan kassin, jossa oli viisi suklaarasiaa!” Tai kokonaan uusi puheenaihe voidaan aloittaa viittaamalla läsnäolijaan, jolla olisi jotain kerrottavaa: ”Toi oli ollu hyvässä konsertissa eilen.” Usein tällaisista aloituksista seuraa, että ”tää” alkaa itse kertoa kadonneista suklaarasioista tai ”toi” kuvailla konserttia.

Näin viittauksen kohteelle on tarjottu suunvuoroa ja mahdollisuutta kertomuksen kertomiseen. Samalla muille keskustelun osanottajille on vihjaistu tulossa olevasta kertomuksesta, jotta he tietävät asettua sille kuulijoiksi. Puhuja on ottanut kaikki läsnäolijat huomioon. Jos pronominien tämä tai tuo asemesta käytettäisiin pronominia sinä (”ja sähän oot unohtanu junaan suklaarasioita” tai ”olitko sä siinä konsertissa”), tilanne olisi toisenlainen: puhuja kääntyisi yhden keskustelukumppaninsa puoleen sivuuttaen muut, ja muiden mielenkiinto saattaisi herpaantua.

Tällainen viittaaminen on tyypillistä nimenomaan keskenään läheisten ihmisten puheessa: usein henkilö, johon seurassa viitataan sanalla tää tai toi, on aviopuoliso, läheinen sukulainen tai ystävä. Niinpä näitä pronomineja saatetaan myös käyttää ”läheisen” tai ”tuttavallisen” tyylin rakentamiseen sellaisissakin tilanteissa, joissa läheisyys ei ole itsestään selvää. Tuttavallisuuden ilmaiseminen väärissä yhteyksissä voi toisinaan saada myös epäkohteliaan sävyn: sanoja tulkitaan tilanteen mukaan. Arkisessa jutunkerronnassa keskustelukumppaniin viittaavat tämä ja tuo ovat kuitenkin pääasiassa hienovaraisia keinoja ottaa puhekumppanit huomioon ja ohjailla keskustelua niin, että kaikki läsnäolijat pysyvät siinä mukana.

EEVA-LEENA SEPPÄNEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 4.1.2000.