Kotoutuuko maahanmuuttaja?

Huhtikuussa tuli voimaan laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta. Lakiin ei haluttu ottaa vierasperäistä sanaa integraatio, joten sen asemesta lakitekstiin tulivat virkakielen huoltajan Jussi Kallion ehdottamat termit kotouttaminen ja kotoutuminen. Yhdellä sanalla molempien sisältöä ei pysty ilmaisemaan. Ruotsinkielisessä laissa kotoutumisen vastineena on integration ja kotouttamisen vastineena integrationsfrämjande (främjande = edistäminen).

Substantiivi integraatio korvataan usein omakielisellä sanalla yhdentäminen tai yhdentyminen. Verbi integroida on eri yhteyksissä käännetty myös sopeuttamiseksi, sulauttamiseksi, mukauttamiseksi, kokonaistamiseksi, eheyttämiseksi, täydentämiseksi. Näiden perusteella voitaisiin väljästi luonnehtia, että integroiminen on erillisten toimintojen liittämistä yhtenäisesti toimivaksi kokonaisuudeksi.

Sekä integraatio että sen useimmat tähänastiset suomalaiset vastineet tuovat monille ensinnä mieleen valtioiden ja järjestelmien suhteet: alueellisen tai taloudellisen yhdentämisen tai yhdentymisen. Entä ihmisen yhdentäminen, sopeuttaminen tai mukauttaminen uuteen yhteiskuntaan, uuteen yhteisöön? Syntyykö mielikuva, että vain tulokkaan pitää yhdentyä, sopeutua ja mukautua, yhteisön ja kantaväestön ei?

Lain mukaan tavoitteena on tukea maahanmuuttajan yksilöllistä kehitystä, sitä että hän osallistuu työelämään ja yhteiskunnan toimintaan samalla omaa kieltään ja kulttuuriaan säilyttäen. Tästä näkökulmasta yksilön ”yhdentämisestä” ja ”yhdentymisestä” puhuminen saattaisi kuulostaa alistamiselta ja alistumiselta.

Verbeihin kotoutua ja kotouttaa liittyy kantana olevan murteellisen koto-sanan vuoksi myönteisiä mielikuvia – ainakin varsinaissuomalaisille, satakuntalaisille, hämäläisille ja eteläpohjalaisille. Sekaannuksia tosin saattaa aiheutua siitä, että tämä verbipari eroaa vain yhden kirjaimen verran verbeistä kotiutua ja kotiuttaa.

Kun ihminen (tai eläin) kotiutuu, hän (se) tuntee uuden paikan kodikseen, rupeaa viihtymään, juurtuu. Nämä merkityspiirteet sisältyvät myös verbiin kotoutua. Silti sanat eivät ole täysiä synonyymeja. Kotiutumiseen liittyvää merkitystä 'palata kotiin' ei uudella kotoutua-verbillä ole.

Kun potilas kotiutetaan sairaalasta tai varusmies palveluksesta, heidät päästetään kotiin. Kotoutettavaa sen sijaan ei lähetetä mihinkään. Viranomaisten tehtävänä on järjestää hänelle kotoutumista edistäviä toimenpiteitä ja voimavaroja, kuten laissa sanotaan.

Kotoutua-verbi on kirjattu jo Lönnrotin suomalais-ruotsalaiseen sanakirjaan (1866–1880); vastineeksi annetaan ’hemkomma’ (= palata kotiin). Käytössä se ei kuitenkaan liene ollut, ei murteissakaan.

Verbien kotoutua ja kotouttaa etuna voi pitää niiden rasitteettomuutta. Uusi käsite on saanut uuden ilmauksen, jolla ei ole muita merkityksiä mutta jolla on kuitenkin kantasanan kautta sidos olemassa olevaan sanastoon. Tietysti myös kotoperäisen uudissanan tarkka sisältö on aina erikseen opeteltava. Niin kotouttamisen ja kotoutumisenkin.

MAIJA LÄNSIMÄKI

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 14.9.1999.