Miesten mysteeri
Ihmistä ja sukulaisia merkitsevät sanat ovat niitä, jotka esiintyvät suomen kielen vanhimmissakin sanastokerrostumissa. Vanhimpien kantakielten sanoihin kuuluvat nykysuomesta esimerkiksi isä, poika, setä, appi, anoppi, miniä, käly, nato ja neiti.
Ihmiseen ja sukulaisiin viittaavia nimityksiä tarvitaan luonnollisesti kaikenlaisissa kulttuureissa ja elinpiireissä. Ei ole helppoa kuvitella kieltä, jossa ei olisi tärkeimpiä ihmissuhteita sekä esimerkiksi miestä ja naista tarkoittavia sanoja.
Nyt kuitenkin on arveltu, että uralilaisen kantakielen naista tarkoittava sana (josta suomen nainen-sanakin on johdettu) kuuluisi suomensukuisten kielten vanhimpien indoeurooppalaisten lainasanojen joukkoon. Ajatus tuntuu äkkiseltään yllättävältä, mutta muuttuu luontevaksi, kun todetaan, että sellaiset naimakaupan ”termit” kuin sisar, tytär ja morsian ovat kiistatta balttilaisia lainasanoja, pari vuosituhatta nuorempia kuin oletettu nainen-sanan alkumuoto. Siten on mahdollista olettaa, että myös nainen olisi tullut uralilaiseen kantakieleen tämäntyyppisenä kulttuurisanana. Samaan sarjaan kuuluu luontevana jatkona sana äiti, joka jo kauan sitten on selitetty lainaksi germaanisesta kielimuodosta; siihen on verrattu gootin sanaa aithei (= äiti).
Näiden lainaperäisten sanojen maskuliinisia vastineita kannattaa tarkastella lähemmin: kun naisten nimitykset ovat lainaa, ovat vastaavat maskuliiniset sanat poikkeuksetta omaperäisiä ja usein hyvin vanhoja. Germaanisperäistä äiti-sanaa vastaa ikivanha omaperäinen isä, balttilaista tytärtä niin ikään ikivanha poika. Näiden perusteella voisi ajatella, että läpi vuosituhansien ovat suomalais-ugrilaiset miehet hakeneet vaimoja naapurikansoilta. Vaimo muuten on omaperäinen sana, mutta se tarkoittaa alun perin sydäntä tai sielua.
Mutta kun jatketaan vertailua, niin päädytään suomen kielen maskuliiniseen mysteeriin: balttilaisperäisen morsiamen vastineena on sulhanen, jonka alkuperästä itämerensuomen ulkopuolella ei löydy vähäisintäkään johtolankaa. Viron sulane tarkoittaa renkiä, mutta sitten jäljet katoavat. Balttilaisperäisen sisaren vastine veli on yhtä hämärä, kuten myös mies, jonka vastine nainen on johdettu ikivanhasta indoeurooppalaisesta kannasta. Nämä sanat tavataan kyllä suomen lähimmissä sukukielissä, mutta varsinaista alkuperänselitystä niille ei ole löydetty.
Itämerensuomalaiset naiset näyttävät kielitieteen valossa siis vahvasti indoeurooppalaisperäisiltä, mutta mistä ovat miehet tulleet? Piilotteleeko maskuliinisessa kansanosassamme tuntemattoman muinaiseurooppalaisen väestön edustaja?
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 9.3.1999.