Hän säät ja ilmat säätää

Helsingin Sanomien mielipidesivulla eräs lukija ilmaisi taannoin huolestuksensa siitä, että säät ja kelit tuntuvat joiltakuilta menevän sekaisin. Sää nimittäin on ”ilmakehän tila maanpinnalla jollakin tietyllä paikalla tiettynä aikana” Suomen kielen perussanakirjan määritelmää käyttääkseni, ja keli taas on ”säästä riippuva teiden tai maaston kulkukelpoisuus”. Näinhän asia on yleiskielessä.

Arkipuheessa ja säätä koskevassa jutustelussa ei kuitenkaan piitata näistä normituksista. Sään ja kelin merkitykset limittyvät päällekkäin. Tämä heijastuu myös yleiskieleen, vaikka esimerkiksi säätiedotuksissa termit ovat tietysti oikeassa ojennuksessa.

Yleisesti murteissa keli tarkoittaa normikielen tapaan säästä riippuvaa tien tai maaston kulkukelpoisuutta. Ulvilalaiset viisastelevat: ”Keli se o, joka kuarma kuljettaa eikä hevone hyväkä.” Mutta kaikkialla itämurteissa sana merkitsee myös säätä. Esimerkiksi heinäkelit voivat olla hyvät tai puimakelit sateisia tahi rukiin orastamakeli huonoa. Tällainen käyttö oudostuttaa länsisuomalaisia.

Kelin merkityksessä käytetään eräissä murteissa säätä, kuten Konginkankaalta tallennetussa toteamuksessa ”Huono rekseä (= rekisää) järestää tänä vuonna” ja Paltamon sananparressa ”Ei sää sääreen tartu”, joka tarkoittaa sitä, että jalankulkija ei ole säistä riippuvainen.

Sään merkityksessä sekä yleiskielessä että kaikkialla murteissa käytetään tietenkin sana ilma. Tutussa virressä veisataan: ”Hän säät ja ilmat säätää.” Säätiedotuksissa ei tosin ennusteta ”huomista ilmaa”, vaikka luopiolainen säänennustaja ”tiätää ilmat vualeks etteempäin”. Kun laukaalainen mökkinaapurini huomautti, että ”on pitäny ilimoja”, niin menneenä kesänä hän tarkoitti nimenomaan sadesäätä.

Jo Agricola tunsi sekä sään että ilman. Hänen kalenterissaan (1544) Aprilis eli huhtikuu kehuskelee: ”Swret twlispäädh ja wilut säädh mine teen” (= suuret tuulispäät ja viluiset säät minä teen), ja hänen jumalaluettelossaan Ukko ”annoi Ilman ia Wdhen Tulon” (= uuden sadon). Keli-sana sen sijaan ilmaantui kirjakieleemme vasta 1700-luvun alussa.

Tavallisen ihmisen kannalta sää ja keli ovat niin läheisesti yhteydessä toisiinsa, ettei ole aina tarpeen tarkoin erotella, kummasta asiantilasta on kyse. Florinuksen sananparsissa vuodelta 1702 on viisaus ”Ilma sodatkin estää”, jossa ilma on voinut tarkoittaa yhtä hyvin säätä kuin keliäkin. Jos tämä viisaus pätee vielä nykyäänkin, meidän on syytä toivoa huonoja säitä ja sen myötä kehnoja sotakelejä kaikille konfliktialueille.

RAIMO JUSSILA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 24.11.1998.