Siirry sisältöön
Haku

Huutoja ja vastauksia

Viime aikoina on ruvettu harrastamaan outoa yksinpuhelua: ”Presidentti joutuu vastaamaan huutoonsa”, ”Elleivät työnantajat vastaa huutoonsa ja luo uusia työpaikkoja, meidän joukkoihin iskee kyllä aika kova krapula”, ”Somerolla vastattiin huutoon: vanhemmat ryhtyvät valvojiksi Jukolaan”.

Kuvattu huutoon vastaaminen vaikuttaa jokseenkin erikoiselta puuhalta – omistusliitteinen muoto tuo mieleen itselleen vastaavan yksinäisen huutajan ja liitteetön muoto taas sen runon suomalaisen, jonka kaveri huutaa aina vastarannalla. Itse asiassa sanonta onkin muuttunut matkan varrella.

Alkuperäinen ilmaus on vastata huutonsa. Sanonta on peräisin huutokauppakielestä. Se on tarkoittanut vastuun ottamista huudosta eli hintatarjouksesta, kuvallisesti siis lupauksesta. Vastata-sanaa on käytetty harvinaisella tavalla, sillä tavallisempi tapa on tässä merkityksessä ’vastata jostakin’, esimerkiksi sanoistaan, ja vastauksen antamisen merkityksessä taas ’vastata johonkin’, esimerkiksi kysymykseen.

Sekaannus on siis ymmärrettävä, mutta lopputulos ei kuitenkaan ole oikein looginen. Jos vanha vastata huutonsa tuntuu vieraalta, voi myös vastata huudostaan, jonka Suomen kielen perussanakirja mainitsee kuvailmauksen rinnakkaismuotona.

Sanonnat, jotka sisältävät joko muodoltaan tai merkitykseltään vanhentuneita tai outoja ilmauksia, ovat alttiita hämärtymään tai sekaantumaan. Vakka-sanakin saattaa olla jo nykyihmiselle vieras, ja sanonnat, joissa se esiintyy, ovat ehkä niin ulkoa opittuja, että ne voivat sekaantua. Erään monessa mukana olleen miehen muistokirjoituksessa sanottiin: ”Hän ei kätkenyt vakkaa kantensa alle.”

Kevyemmissä yhteyksissä sanontoja muokataan myös tahallisesti. Kiinteä sanonta, esimerkiksi nostaa kissa pöydälle, saatetaan mukauttaa lauseyhteyteen: ”Kimmo Sasi nosti siis pöydälle ikivanhan kissan.” Samoin voidaan vaihtaa jokin sana niin, että syntyy yhtaikaa mielikuva tutusta sanonnasta ja jostakin aivan muusta.

Muuan toimittaja rauhoitteli ammattilehtensä keskustelupalstalla kuumana käynyttä kollegaansa: ”Jäitä lasiin, Olli.”


EIJA-RIITTA GRÖNROS

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 23.4.1996.