Siirry sisältöön
Haku

”Liukas ninku pieskysen pie”

Viime talven katujäillä liukastellessa mieleeni tuli lammilaiselta isältäni jo lapsena oppimani hauska sanomus: ”Piejärven jie on liukas ninku pieskysen pie. Siel menie nin et pie läiskähtie.” Yleissuomeksi sama kuuluu: Pääjärven jää on liukas niin kuin pääskysen pää. Siellä menee, niin että pää läiskähtää.

Lammin murre kuuluu kaakkoishämäläisiin murteisiin, niiden Hollolan ryhmään. Sen erikoisimpia piirteitä on pitkän ää:n muuttuminen diftongiksi ie sekä ensimmäisessä tavussa (pää > pie) että kauempana sanassa (läiskähtää > läiskähtie). Samoin pitkä ee on muuttunut ie-diftongiksi ensitavua kauempana (menee > menie). Näillä murrepiirteillä iloitteluun mainittu sanomus siis perustuu.

Suomen kielessä, siis yleiskielessäkin, on diftongeja monin verroin enemmän kuin muissa Euroopan kielissä, kaikkiaan 18. Diftongien runsaus taas kuvastaa sitä, että suomessa käytetään paljon vokaaleja, suurin piirtein saman verran kuin italian kielessä. Sen tähden suomi kuulostaakin monen muunkielisen korvissa hyvin sointuvalta.

Suomen kielen diftongit ovat syntyneet hyvin eri tavoin ja eri aikaan, eräät suhteellisen myöhäänkin. Tiedetään, että yleiskielen pohjana olevissa murteissa ensimmäisen tavun diftongit ie, uo ja ovat kehittyneet pitkistä vokaaleista ee, oo ja öö ehkä tuhat vuotta sitten, mikä kielihistorian näkökulmasta ei ole pitkä aika. Kehitys on siis mennyt näin: tee > tie, soo > suo, öö > . – Huomattakoon, että viron kieleen tämä kehitys ei ulottunut, joten sen sanastossa on edelleen tee ’tie’, soo ’suo’ ja öö ’yö’.

Edellä kuvatussa pitkien vokaalien kehityksessä diftongeiksi ei siis mukana ollut alussa mainittua murrepiirrettä, ää:n muuttumista ie:ksi. Yleiskieli pohjautuu länsimurteisiin, joissa diftongiutuminen ei ole mennyt läheskään niin pitkälle kuin itämurteissa. Vaikka Hollolan ryhmän murteet lasketaan länsimurteiksi, niissä on jo joitain itämurteiden piirteitä. Muutoksen ää > ie katsotaankin olevan savolaista perua.

Lammin ja sen itäpuolella olevien pitäjien murteessa ”viennetien” siis enemmän kuin yleiskielessä. Yhä monimuotoisempaa diftongiutumista kuulee, kun siirrytään savolais-karjalaisten murteiden alueelle. Myös diftongien äänneasussa on monenlaista vaihtelua jo lähellä Lammiakin: pie, piä, peä.

Erottuva murrepiirre herättää helposti irvailua. Toisaalta jokin murrelohkaisu saattaa putkahtaa erikoisuuttaan yleisempäänkin käyttöön. Ilmauksella ”Ei hätie mitien!” olen kuullut rauhoiteltavan muuallakin kuin Lammin seudulla. Ja pari kertaa olen ilahtuneena pannut merkille, miten television nuortenohjelmassa juontajapoika sanoo: ”Mennien etieppäin.” Annettakoon siis naapuripitäjäläisten rauhassa irvailla: ”Ei missien puhuta nin selvie suomie kuin Lammil ja Lammin Kosel: tiel ei kiennetä eikä viennetä mihkieppäin.”


TARU KOLEHMAINEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 26.8.2003.