Siirry sisältöön
Haku

Mistä tulee sukunimi Tervahauta?

Tervahaudat ovat maahan kaivettuja uunimaisia rakenteita, joita on käytetty tervanpoltossa. Tervahaudoissa poltettiin tervaksia eli havupuun pihkaista puuainesta, josta poltettaessa tislautuu nestemäistä tervaa. Tervanpoltto oli Suomessa 1600–1800-luvuilla tuottoisa elinkeino.

Moni tervahaudan lähellä sijainnut talo tai torppa on saanut nimen Tervahauta. Tämän nimisiä asumuksia on ollut etenkin Etelä-Karjalassa, Etelä-Savossa, Etelä-Hämeessä ja Tornionjokilaaksossa.

Sukunimeksi Tervahauta on tullut talon tai torpan nimen kautta lähinnä Länsipohjassa. Asiakirjoihin on merkitty 1800-luvulla esimerkiksi Johan Tervahauta Karungissa, Joh. Tervahauta Ylitorniolla ja Salomon Tervahauta Pellossa. Nykyisin Tervahauta-nimisiä on 237.

Lähteet

Pirjo Mikkonen & Sirkka Paikkala 2000: Sukunimet


Tervahauta polttovalmiina Parikkalassa 1930-luvulla. Kuva: Matti Poutvaara. Museovirasto, Historian kuvakokoelma, Karjalan Liiton kokoelma. CC BY 4.0
Tervahauta polttovalmiina Parikkalassa 1930-luvulla. Kuva: Matti Poutvaara. Museovirasto, Historian kuvakokoelma, Karjalan Liiton kokoelma.