Siirry sisältöön
Haku

Mistä tulee etunimi Luna?

Luna-nimen taustalla on latinan sana luna ’kuu’. Nimi viittaa muinaisten roomalaisten kuunjumalattareen.

Luna otettiin nimipäiväkalenteriin vuonna 2020. Nimipäiväksi valikoitui 16. lokakuuta, sillä Luna on ollut sillä päivällä jo suomenruotsalaisessa kalenterissa. Samalla päivällä on myös tähteä merkitsevä Stella. Suurin osa Luna-nimen haltijoista on syntynyt 2000-luvulla.

Nimipäivät © Yliopiston almanakkatoimisto


Superkuu 8.4.2020. Kuva: Sirkka Rautoja.