Mitä Luoso- ja Loso-alkuiset nimet tarkoittavat?

Suomen Luoso-nimet keskittyvät erityisesti Pohjois-Karjalaan sekä Etelä-Karjalan puolella Parikkalaan. Luoso on itäinen murresana. Se tarkoittaa Kotimaisten kielten keskuksen Nimiarkiston tietojen perusteella yleensä lammikkoa tai kosteaa maata, joka jää tulva-aikaan veden alle. Luoso-nimiset paikat ovatkin yleensä lampia tai kosteita niittyjä, vetisiä notkoja tai peltoja.

Myös nimessä Luosojoki alkuosa tullee rantojen vetisyydestä ja lammikkoisuudesta. Luosojoki laskee Tohmajärven kunnassa laajalta suoalueelta järveen. Tällaisten soistenkin alueiden lammikoita on kutsuttu Luosoiksi. Muuallakin, esimerkiksi Kiteen Luosokankaalla kerrotaan olleen upottavaa suota luosoineen ja Parikkalan Luosomäellä suonotkelmia.

Suo. Kuva: Ilona Paajanen, Kotus.

Luosa ja loso

Pääosin samalta alueelta sekä Laatokan pohjoisosasta ja Kannakselta on kerätty myös murremuoto luosa. Lisäksi loso-sana esiintyy Pohjois-Karjalassa ja Laatokan pohjoisosassa, mutta myös pohjoisempana lähes samassa merkityksessä. Suomen murteiden sanakirjassa luosaa ja luosoa kuvaillaan yleensä lammikoksi, lätäköksi ja rapakoksi, losoa taas vetiseksi ja alavaksi maastonkohdaksi, notkoksi. Paikat, joiden nimeen sisältyy sana luoso, vastaavat näitä molempia kuvauksia, esimerkiksi Parikkalan ja Kiteen Haapaluosot ovat notkoja.

Luosa-nimien levikki ulottuu Etelä-Karjalasta ja Kannakselta keskiseen Suomeen sekä Pohjanmaalle ja Ouluun. Esimerkiksi Ähtärin Luosankylässä kerrotaan olleen myös Luosanlampi. Loso-nimiä taas on Etelä-Savosta ja Pohjois-Karjalasta Sallaan ulottuvalla alueella. Nimiarkiston kokoelmatiedon mukaan esimerkiksi Enonkosken Losokorpi on pitkä suoalue notkossa, Jauhomäen ja Matovuoren välissä. Kontiolahden Losonvaaraa selitetään vaaran notkelmassa olleella, sittemmin soistuneella, lammella. Pyhäselältä on saatu esimerkiksi paikat Viklaloso (viklo on lintu) ja Murhaloso, jonne kerrotaan haudatun sotilaita.

Pitkospuita suolla. Kuva: Vesa Heikkinen, Kotus.

Luosu ja losu

Losu-nimillä on lähes sama merkitys, ja ne keskittyvät lännemmäs: Savoon ja Keski-Suomeen. Ainakin murremuotoja luoso ja luosa pidetään lainoina venäjästä (< luža ’vesilammikko, lätäkkö’), mutta esimerkiksi muodot loso ja losu ovat voineet syntyä kuvailemallakin.

Länsi-Suomen Kankaanpäästä vesiperäistä maata tarkoittava murresana on kerätty asussa luosu. Sen sijaan Lapin Luosu-paikannimien taustalla lienee ’lohta’ tarkoittava saamelaisperäinen murresana. Sukunimi Luosujärvi taas tullee talonnimestä, jonka taustalla on samanniminen järvi.

Lähteet

Ante Aikio & Samuli Aikio 2007: Luosujärvi. Teoksessa Suomalainen paikannimikirja.

Pirjo Mikkonen & Sirkka Paikkala 2000: Sukunimet.

Viljo Nissilä 1962: Suomalaista nimistöntutkimusta.

Alpo Räisänen 2003: Nimet mieltä kiehtovat.