Siirry sisältöön
Haku

Mistä tulee etunimi Pekka?

Pekka kuuluu Suomen suosituimpiin miehennimiin. Suosion huippu ajoittuu 1940–1970-luvuille. Pekka on Pietari-nimestä johdettu, yleensä itäsuomalaiseksi katsottu puhuttelumuoto, joka on ollut käytössä jo keskiajalla. Pietarin ja sen mukaelmien taustalla on latinan Petrus, kreikaksi Petros, jonka merkitys on ’kallio, kivi’.

Nimistöntutkimuksessa on esitetty myös toinen teoria, jonka mukaan Pekka tulee muinaisen Pekko-jumalan nimestä. Ohran jumala tai haltija, maltaiden ja mallasuutteen suojelija on Mikael Agricolan Psalttarin jumalluettelossa vuonna 1551 (pellonpecko) ja tunnetaan Suomea laajemminkin, esimerkiksi Virossa asussa Peko.

Pekka mainitaan Kansanvalistusseuran kalenterissa jo vuonna 1883, mutta viralliseen almanakkaan nimi otettiin vasta vuonna 1929. Pekan nimipäivää vietetään 29. kesäkuuta.

Nimipäivät © Yliopiston almanakkatoimisto


Ohranjyviä. Kuva: Tiina Manni-Lindqvist, Kotus.