Siirry sisältöön
Haku

Mistä tulee Artjärven Laukkakallion nimi?

Suomen Laukkakallioiden, Laukkallioiden ja Laukkamäkien taustalla on Nimiarkiston kokoelmatietojen mukaan useimmiten luonnonvarainen sipulikasvi eli ruohosipuli, ruoholaukka. Myös nykyisin Orimattilaan kuuluvan Artjärven Laukkakallion rinteissä kerrotaan kasvavan laukkaa. Samantaustaisia kallioiden tai mäkien nimiä on ainakin Eurassa (Hinnerjoki ja Honkilahti), Laitilassa, Lohjalla, Vihdissä, Myrskylässä, Iitissä, Kouvolassa (Sippola), Kotkassa (Karhula ja Kymi) ja Haminassa (Vehkalahti).

Suomen sanojen alkuperä -teoksen (1995) mukaan sana laukka merkityksessä ’(ruoho)sipuli’ tunnetaan varsinkin Kaakkois-Hämeessä ja paikoin Lounais-Suomessa.

Ruoholaukka kasvaa alkuperäiskasvina merenrannoilla. Sitä esiintyy paikoin myös sisämaan kallioilla. Nämä esiintymät kertovat ajasta, jolloin meren rantaviiva ulottui nykyistä huomattavasti syvemmälle sisämaahan. (Luontoportti)

Lähde


Ruoholaukka puutarhassa. Kuva: Tiina Manni-Lindqvist.
Ruoholaukka puutarhassa. Kuva: Tiina Manni-Lindqvist, Kotus.