Siirry sisältöön
Haku

Mistä tulee etunimi Sofia?

Sofia-nimen taustalla on kreikan sana sopheia 'viisaus'. Nimi on eri muodoissaan (Sofia, Sophia, Sofie jne.) hyvin suosittu koko Euroopassa.

Suomessa nimeä tekivät alun perin tunnetuksi erityisesti Sofia-nimiset Ruotsin kuningattaret. Sofia on ollut pitkään yleinen varsinkin jälkimmäisenä etunimenä. Ensimmäisenä etunimenä se oli suosittu erityisesti 1800-luvun lopulla. Nimeä annettiin tuolloin paljon Pohjanmaalla ja Pohjois-Suomessa.

Sofia on noussut uuteen suureen suosioon 2000-luvulla. Esimerkiksi vuosina 2011, 2014 ja 2016 nimi oli tytöille annettujen ensimmäisten etunimien listan kärjessä.

Nimipäiväänsä Sofiat viettävät 15. toukokuuta. Nimi on ollut Suomen almanakassa vuosina 1705–1928 ja uudelleen vuodesta 1950.

Nimipäivät © Yliopiston almanakkatoimisto


Kustaa III:n puoliso Sofia Magdalena. Carl Gustaf Pilon maalaus noin vuodelta 1765. Nationalmuseum. Kuva: Wikimedia Commons.