Siirry sisältöön
Haku

Mistä tulee etunimi Onni?

Onni on käännös kreikkalaisesta nimestä Makarios ’onnellinen, autuas’ (latinaksi Makarius). Etunimi voidaan käsittää toivenimeksi, kuten Aulis tai Jalo. Vanhemmat toivovat lapselleen onnea. Toisaalta nimi voi kuvastaa vanhempien onnentunnetta.

Onni on 1800-luvun suomalaisuuskauden nimiä, ja se esiintyi jo Kansanvalistusseuran kalenterissa vuonna 1882. Varhaisin asiakirjatieto nimestä on kuitenkin jo 1700-luvun lopulta. Viralliseen almanakkaan nimi otettiin vuonna 1908, jolloin Onni oli hyvin suosittu.

Onnin nimipäivä on ollut vuodesta 1910 helmikuun 28. päivä. Se on vanhastaan yksi marttyyri Makariuksen muistopäivistä ja samalla Kalevalan päivä. Uudestaan etunimi on alkanut yleistyä 1900-luvun lopulla. 2000-luvulla Onni on ollut yksi suosituimmista pojannimistä.

Nimipäivät © Yliopiston almanakkatoimisto


Vauvan varpaat. Kuva: Pixabay.