Siirry sisältöön
Haku

Mistä tulee etunimi Fanni?

Fanni on mukaelma Fannysta, jonka on yleensä tulkittu olevan englanninkielinen muunnos Francesista tai alkuaan Franciskasta, Franciscuksen sisarnimestä. Vaihtoehtoisesti Fannyn ja Fannin on selitetty olevan muunnoksia Stefaniasta, Stefanoksen sisarnimestä.

Suomessa Fannia yleisempi muoto Fanny tuli viralliseen almanakkaan ensimmäisen kerran vuonna 1872. Vaikka Fanni tuli almanakkaan paljon myöhemmin, vuonna 2010, asusta on asiakirjatietoja jo 1800-luvun alkupuolelta esimerkiksi kasteluetteloissa.

Fannyjen ja Fannien nimipäivää vietetään 2. maaliskuuta. Fanny nousi meillä suosioon 1800-luvun puolivälissä. Suosituimmillaan nimi oli 1800-luvun lopulla, ja uudestaan suosio nousi hieman yli sata vuotta myöhemmin 2000-luvun vaihteessa. Fannin suosion huiput ajoittuvat samoihin aikoihin.

Nimipäivät © Yliopiston almanakkatoimisto