Siirry sisältöön
Haku

Mistä tulee nimi Kulasranta?

Kulasranta, Kulasniemi, Kulaslahti ja Kulasselkä sijaitsevat Kuusamossa Kuusamojärven pohjoisrannalla. Inarin ja Sodankylän rajamailla taas virtaa Kulasjoki, ja Ruotsin puolella on Kulasjärvi. Suomen murteissa ja Kalevalassa on tietoja kulasvesi-nimityksestä, jolla tarkoitetaan tulvavettä. Pohjoisin murretieto on kuitenkin Pohjois-Karjalasta.

Nimistöntutkimuksessa Kulas-nimiä on selitetty tulvaveden sijaan Länsipohjan pohjoisosan suomalaismurteissa esiintyvällä sanalla kulas ’suuri hauki’. Sana on alkuaan saamelaisperäinen. Kuusamon Kulasrantakin selittynee mahdollisesti Kulaslahden kaislikoista ja Kulasselän syvyyksistä saaduilla erityisen suurilla hauilla.

Inarijärven itärannalla on lahti, jonka saamenkielinen nimi on Kolesluohtâ. Koles-sana on nykyään inarinsaamessa tuntematon mutta tunnetaan Ruotsin saamelaismurteissa merkityksessä ’iso hauki, merihauki’.

Lähteet

Alpo Räisänen: Saamelaisjäljet Kuusamon ja Posion paikannimistössä. Virittäjä 3/2005.

Terho Itkonen: Lapin paikannimistön huoltoa. Kalevala-seuran vuosikirja 52, 1972.

Kalastaja ja hauki 1970-luvulla Asikkalassa. Lahden kaupunginmuseo.
Hauki ja kalastaja 1970-luvulla Asikkalassa. Lahden kaupunginmuseo.