Siirry sisältöön
Haku

Mistä tulee etunimi Allan?

Allan on kelttiläis-englantilainen etunimi, jonka merkitys on epäselvä. Tulkintoja on useita: Alkuosan al- merkitykseksi on arveltu ’kalliota’, mutta lähtömuodon on epäilty tarkoittavan myös esimerkiksi ’sopusointua, harmoniaa’ tai ’punaruskeaa eläintä’, kuten kaurista. Nimen oletetaan tulleen Britanniaan Bretagnesta keskiajalla. Suomeen nimi on lainautunut englannista.

Allan on ollut suomenkielisessä almanakassa ensimmäisen kerran vuonna 1908 ja uudestaan vuodesta 1950. Meillä käyttötietoja on jo 1830-luvulta. Nimi on ollut Suomessa erityisen suosittu 1900-luvun alkupuolella ja varsinkin jälkimmäisenä etunimenä. Nimipäivää vietetään 7. huhtikuuta.

Nimipäivät © Yliopiston almanakkatoimisto