Mätä-alkuisista nimistä
Etelä-Tuusulassa on mäki Mätäkivenmäki ja metsäalue Mätäkivennummi. Nimen näille alueille on antanut kauan sitten tien oikaisun alta räjäytetty iso kivi, Mätäkivi. Kiven nimi taas tulee helposti murentuvan rapakiven nimityksestä mätäkivi.
Tuusulan Mätäkivestä kerrotaan Nimiarkiston muistiinpanoissa, että kun aurinko paistoi etelästä, ”krapisi siit irki semmosija pisaroit”. Kiveen liittyy myös tarinoita: ensi kertaa Helsinkiin matkaavien piti tehdä kivelle kunniaa ja halata tai suudella sitä. Mätä-Maijaksikin kiveä on aikoinaan nimitetty.
Mätäkivi-nimisiä siirtolohkareita on muuallakin Suomessa,
mutta hyvin suppealla alueella, lähinnä Uudellamaalla ja Hämeessä. Esimerkiksi
Pornaisissa on metsä- ja suoalue Mätäkivi: ”siin on semmonen kivi joka on
rapautunnu”. Hattulan ja Hauhon rajalla on Mätäkivi: ”se on suur kivi
takamettäs, semmoin ruastein ja poronen kivi”. Suomen murteiden sana-arkistossa
on tietoja sanasta mätäkivi Nurmijärveltä, Tuuloksesta, Askolasta ja
Savitaipaleelta. Tällaisia kiviä on voitu nimittää myös esimerkiksi Rapakiviksi
tai Morokiviksi.
Rapautuvia kiviä on kuvattu myös mädänneiksi: Rantasalmella on Märännytkivi, lahonnut ja ruosteinen kivi. Parikkalassa taas Märännytkivi tarkoittaa isoa kiveä Simpeleen järvessä: ”ruosteevvärine kiv, jos lyöp männöö jauhoks”.
Vesistönimissä sana mätä voi viitata paikan soisuuteen tai seisovaan veteen ja sitä kautta ehkä mädäntyvien kasvien hajuun. Mätälampi- tai Mätälammi-nimiset lammet ovat pieniä suorantaisia lampia. Hyvinkään Mätälammista sanotaan Nimiarkiston kokoelmissa: ”se oli sellanel lettolammi” (letto = vetinen, upottava suo).
Suomessa on myös muutamia Mätäjärviä, jotka nimen loppuosasta huolimatta ovat nekin pieniä ja soistuvia vedenkokoumia. Esimerkiksi Mäntsälässä on ollut Mätäjärvi-niminen kuivatettu ”lampilätäkkö” ja Myrskylässä samanniminen puoliksi kuivunut soinen lammensilmäke. Usein nämä Mätäjärvet ovat vain kuoppia, joissa on vettä keväisin ja syksyisin.
