Siirry sisältöön
Haku

Mistä tulee etunimi Roosa?

Roosa on suomalainen muoto nimestä Rosa. Nimi yhdistetään yleensä latinan ’ruusua’ tarkoittavaan sanaan, vaikka nimi on voinut alkuaan olla lyhentymä erimerkityksisistä Rosa-alkuisista yhdysnimistä, kuten muinaissaksalaisesta nimestä Rosalind.

Ruusua on pidetty muun muassa kevään, elämän voiton, täydellisyyden ja hyveiden symbolina. Kirkkotaiteessa ruusu on liitetty Neitsyt Mariaan.

Roosa on ollut erityisesti 1990-luvun suosikkinimi. Roosa oli almanakassa vuosina 1893‒1928 ja uudelleen se otettiin mukaan vuonna 1995. Nimipäivää vietetään 4. toukokuuta. Samana päivänä juhlivat myös Rosa ja Ruusu.

Nimipäivät © Yliopiston almanakkatoimisto


Mustialanruusu. Kuva: Tiina Manni-Lindqvist, Kotus.