Siirry sisältöön
Haku

Mistä tulee etunimi Elsa?

Elsa on alkuaan saksalainen nimi, joka on lyhentynyt Elisabet(h)ista. Nimi on tullut tunnetuksi Richard Wagnerin oopperasta Lohengrin. Elsaa on Suomessa käytetty paljon myös Eliisan kutsumamuotona. Suomessa Elsasta on vanha asiakirjatieto jo keskiajalta, Hämeen linnaläänin sakkoluetteloista (1547­–1557). Almanakassa nimi on ollut 1793–1796 ja uudestaan jaksoittain vuodesta 1885. Elsan nimipäivä on 14. lokakuuta. Päivä on kansanomaisen ajanlaskun mukaan ensimmäinen talvipäivä eli talvenaloituspäivä.

Elsan suosion huippu ajoittuu 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen, erityisesti 1900-luvun alkuun. Uutta suosion nousua 2000-luvulla voi selittää nimien luonnollinen sykli: omien isovanhempien ja isoisovanhempien nimet viehättävät. Myös e-kirjaimen käyttö etunimistössä vaikuttaa lisääntyvän. Lisäksi Elsa on oletettavasti saanut vielä lisänostetta Frozen-elokuvasta (2013), jossa seikkailee samanniminen animaatiohahmo.

Nimipäivät © Yliopiston almanakkatoimisto



Aino Ackté Lohengrinin Elsana. 1800- ja 1900-lukujen vaihde, Pariisi. Kuva: Museovirasto.