Siirry sisältöön
Haku

Mistä tulee etunimi Kustaa?

Kustaa on suomalainen asu ruotsin Gustav-nimestä. Gustavin taustalla lienee muinaispuolalainen Gostislav ’vieras’ + ’kunnia’. Kustaa-nimen suosio on vähentynyt sadan vuoden takaisesta; nimeä annettiin paljon 1900-luvun alkuvuosikymmeninä ja 1800-luvun puolella.

Kustaa on tullut viralliseen almanakkaamme vuonna 1890, mutta se esiintyy esimerkiksi I. E. Sjömanin Kauno-Annakassa jo vuonna 1864. Nimipäivää Kustaat viettävät 6. kesäkuuta. Kansanomaisessa työkalenterissa päivä on tunnettu eteläisessä Suomessa perunanistuspäivänä: ”Kustaa perunat maahan heittää”.

Nimipäivät © Yliopiston almanakkatoimisto


Perunoiden istutusta Sipoossa 1960-luvulla. Hevonen vetää auraa.
Perunoiden istutusta Nygårdin tilalla Sipoon Boxin kylässä 1960-luvun alussa. Kuva: Erkki Voutilainen. Museovirasto. Journalistinen kuva-arkisto.