Siirry sisältöön
Haku

Rokki

Kysymys: Rock tai rokki tulee englannin kielestä. Mitä muuta sanasta tiedetään?

Vastaus: Nimitystä rock and roll käytettiin alkuaan mustan väestön populaarimusiikista rhythm and bluesista 1950-luvun alussa. Pian nimityksellä alettiin tarkoittaa rhythm and bluesista ja kantrimusiikista vaikutteita saanutta nopeatempoista nuorisomusiikkia. Rock and rollin nopeaan leviämiseen katsotaan etenkin Bill Haleyn vuonna 1954 ilmestyneellä levyllä Rock Around the Clock olleen suuri vaikutus. Sanatarkasti käännettynä rock and rollissa musiikki soi ”keinuen ja vierien”. Musiikin nimitys perustuu kuitenkin jo ainakin 1930-luvulla laulunsanoissa käytettyyn ilmaisuun, jolla viitattiin seksuaaliseen kanssakäymiseen. Rockmusiikki, jonka suomalaisempaa kirjoitusasua rokki käytettiin jo vuonna 1967, on olennainen osa nuorisokulttuuria.

Rock and rollista kehittyi myöhemmin monenlaisia tyylisuuntia. Ensimmäinen selvä jako tapahtui 1960-luvulla, kun Beatles ja Rolling Stones aloittivat uransa ja soittivat kumpikin aivan eri tyylillä. Sittemmin rockmusiikkiin on syntynyt erittäin paljon muitakin alalajeja.

Vastaaja: Klaas Ruppel



Vinyylilevyjä. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.
Vinyylilevyjä. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.