Siirry sisältöön
Haku

Resiina

Kysymys: Resiina on vähän erikoinen kulkuväline. Mistä sen nimi on peräisin?

Vastaus: Saksalainen keksijä vapaaherra Karl Drais (1785–1851) patentoi vuonna 1817 potkupyörän, joka toimi polkupyörän tapaan, mutta pyörässä ei ollut polkimia, vaan ajaja potki jonkinlaisessa satulassa istuen itseään suoraan maasta eteenpäin. Vehjettä nimitettiin keksijänsä mukaan draisiiniksi (saksaksi ja ranskaksi draisine), ja tämän pohjalta kehitettiin sittemmin polkupyörä.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin keksittiin rautatiekiskoilla kulkeva ajoneuvo lähinnä rautateillä työskenteleviä varten. Kun tätäkin kulkuneuvoa työnnettiin eteenpäin maasta potkien, niin nimi draisiini kelpasi tällekin kulkuneuvolle, vaikka se ei ollutkaan Draisin oma keksintö.

Sana on rautatien leviämisen myötä kulkeutunut muihinkin kieliin, ja kun Suomen ensimmäinen rautatie rakennettiin autonomian aikana, on luonnollista, että sana päättyi suomeen venäjän välittämänä (vrt. venäjän drezína). Ensimmäisiä resiinoita potkittiin eteenpäin, mutta myöhemmin kehitettiin muitakin keinoja resiinan liikuttamiseen: pumppaaminen, polkeminen ja lopulta myös moottori.

Vastaaja: Klaas Ruppel


Ratavartija August Virtanen Vatian pysäkkirakennuksen edessä resiinoineen. Laukaa, 1912. Kuva: Kimy-Kustannus Oy. Museovirasto. CC BY 4.0.
Ratavartija August Virtanen Vatian pysäkkirakennuksen edessä pumpattavine resiinoineen. Laukaa, 1912. Kuva: Kimy-Kustannus Oy. Museovirasto.