Siirry sisältöön
Haku

Rhododendron l. alppiruusu

Kysymys: Alppiruusulla on vierasperäinen nimi rhododendron, jota käytetään paljon suomen kielessäkin. Mitä se tarkoittaa?

Vastaus: Rhododendron on alppiruusun tieteellinen sukunimi, joka pohjautuu kreikan kielen ruusua ja puuta tarkoittaviin sanoihin: toisin sanoen se on siis ”ruusupuu”. Nimeä käytettiin 1600-luvulle asti oleanterista, ja vasta Carl von Linné siirsi sen alppiruusulle. Oleanteri on pensas, mutta se voi hyvin kasvaa puun mittoihin. Sen usein tuoksuvat kukat muistuttavat ainakin väritykseltään ruusun kukkia.

Alppiruusut eivät ole nimistään huolimatta sukua ruusuille, vaan ne kuuluvat kanervakasvien heimoon. Rhododendron-suvun kasveja nimitetään alppiruusuiksi myös ainakin saksassa (Alpenrose), josta nimitys lienee omaksuttu suomenkin kasvitieteen kieleen 1800-luvun jälkipuoliskolla.

Suomen luonnonvaraisten kasvien joukossa on myös kaksi alppiruusujen sukuun kuuluvaa: kautta maan levinnyt suopursu (Rhododendron tomentosum) ja lähinnä vain Enontekiön luoteisosan tuntureilla kasvava lapinalppiruusu (Rhododendron lapponicum).

Vastaaja: Kirsti Aapala


Alppiruusuloistoa. Kuva: Riitta Korhonen, Kotus
Alppiruusuja. Kuva: Riitta Korhonen, Kotus.