Siirry sisältöön
Haku

Kuntta

Kysymys: Nykyisin on suosittua levittää esimerkiksi kesäpaikan pihaan metsästä peräisin olevaa kunttaa. Mistä sana kuntta tulee ja miten kauan sitä on käytetty?

Vastaus: Sanan kuntta alkuperästä ei löydy kovin paljon tietoa. Se tunnetaan vanhastaan Itä- ja Pohjois-Suomen murteissa. Murteissa kuntalla on tarkoitettu aika lailla samaa kuin nykyisin yleiskielessä eli kangasturvetta, maanpinnan turve- tai sammalkerrosta, ja sen lisäksi myös yksittäisiä sammalmättäitä tai -paakkuja. Kunttaa on käytetty myös eristeenä tiivistettäessä seinien rakoja. Myös karjalan kielessä sana on ollut tunnettu joissakin Suomen lähipitäjissä.

Sana kuntta mainitaan Nykysuomen sanakirjassa, joka ilmestyi vuosina 1951–1961. Nykysuomen arkiston tietojen perusteella näyttäisi siltä, että kirjakielessä murresanaa on käytetty ensinnä kaunokirjallisuudessa: sitä käytti ainakin Ilmari Kianto 1900-luvun alkupuolella. Vähitellen sana siirtyi tietokirjallisuuteen, ja ensimmäinen maininta siellä näyttäisi olevan A. Benjamin Helanderin vuonna 1922 ilmestyneessä Metsänkäyttöopissa. 1930-luvulla sanaa kuntta on käytetty jo jonkin verran, ja sittemmin se on päätynyt yleiseen kielenkäyttöön.

Vastaaja: Kirsti Aapala



Mättäitä lammen rannalla. Kuva: Vesa Heikkinen, Kotus.
Kunttaa lammen rannalla. Kuva: Vesa Heikkinen, Kotus.