Jalopeura ja leijona

Kysymys: Miksi ihmeessä leijonaa on sanottu jalopeuraksi?

Vastaus: Suomessa ei ole leijonia, ja ennen valokuvauksen keksimistä ja eläintarhoja, joissa on esillä kaukana Pohjolasta eläviä eläimiä, käsitykset muualla elävistä olivat matkakuvausten ja matkailijoiden kertomusten varassa. Raamattua kääntäessään Mikael Agricolan piti löytää sana leijonalle, ja vielä sellainen sana, joka herättää lukijakunnassa mielikuvan vaarallisesta villieläimestä. Tällaiseksi sanaksi valikoitui jalopeura, joka esiintyy kansanrunoudessa hirven toisintosanana.

Tieteellisesti ei ole olemassa jalopeura-eläinlajia. Sanassa on kaksi osaa: jalo, jonka alkuperästä ei tiedetä kovin paljoa, mutta esimerkiksi suomen itämurteissa se tarkoittaa niin isokokoista, pulskaa ja komeaa kuin hurjaa ja häijyäkin. Sanan peura alkuperä on myös hämärän peitossa. Sanaa on yritetty selittää vanhaksi balttilaiseksi lainaksi, mutta esitetyt vaihtoehdot ovat joko äänteellisesti tai merkityksensä puolesta sopimattomia: (saksan)hirveä tarkoittava liettuan bríedes ei sovi äänteellisesti tähän yhteyteen, ja äänteellisesti paremmin sopivalla liettuan beñdras-sanalla onkin aivan eri merkitys (’yhteinen; kumppani’).

Sana leijona on kulkeutunut meille ruotsin (leijon, nykyään lejon) ja latinan (leo) kautta kreikasta asti, jossa leijona on león.

Kirjallisuutta