Siirry sisältöön
Haku

Korvike

Kysymys: Kuka keksi korvikkeen?

Vastaus: Sanan keksijää ei taideta tietää, mutta se on syntynyt 1910-luvulla, samalla vuosikymmenellä kuin esimerkiksi tarvike. Korvike on johdettu verbistä korvata.

Monet -ke-johtimella muodostetuista sanoista ovat tietoisen sanastonkehittelyn tulosta, mutta eivät sentään kaikki. Vanhoja kielessä ennestään olleita ovat muun muassa ohdake ja saareke.

Etenkin 1800-luvun jälkipuolelta lähtien kieleen saatiin lukuisia uusia -ke-johdoksia (esimerkiksi kastike, parveke, vyöhyke). 1930-luvun pula-aika näkyy myös kielessä muun muassa siten, että jouduttiin kehittelemään monenlaisia korvikkeita. Tavallisimpia lienee ollut kahvinkorvike, ja niinpä pitkälti 1940-luvulle asti korvikkeella tarkoitettiin usein juuri kahvinkorviketta. Raija Lehtinen on arvellut, että pula-aika antoikin monille -ke-loppuisille sanoille ikävän, köyhistä ajoista muistuttavan sävyn.

Vastaaja: Kirsti Aapala




Ohjevihko. Kahvikullan korvikkeita. Kuva: Ilomantsin Museosäätiö. CC BY-ND 4.0.
Kahvikullan korvikkeita -ohjevihko. Kuva: Ilomantsin museosäätiö.