Siirry sisältöön
Haku

Murheenkryyni

Kysymys: Mistä on lähtöisin murheenkryyni?

Vastaus: Murheenkryyniksi on paikoin Lounais-Suomessa ja Hämeessä kutsuttu ennen vaatetäitä. Se on kiertoilmaus, joita on vanhastaan ollut täillä niin kuin muillakin epämiellyttävinä pidetyillä tai pelottavilla eläimillä. On voitu ajatella, ettei esimerkiksi täi pure, jos sitä ei kutsuta sen oikealla nimellä. Sanalla täi lienee ollut muutenkin jo niin ikävä kaiku, että sanaa on haluttu välttää, kiertää se.

Yhdyssanan loppuosa kryyni eli ryyni viitannee eläimen pieneen kokoon. Sittemmin on murheenkryyniksi alettu kutsua myös maanvaivana olevaa tai muuten huolta aiheuttavaa ihmistä, nykyisin myös muuta harmia tuottavaa asiaa. Tämän ilmauksen yleistymiseen lienee vaikuttanut vuonna 1938 valmistunut kotimainen elokuva Rykmentin murheenkryyni.

Vastaaja: Kirsti Aapala



Koppakuoriainen. Kuva: Kuva-Plugi.
Onko koppakuoriaistakin sanottu murheenkryyniksi? Kuva: Kuva-Plugi.