Siirry sisältöön
Haku

Metsä

Kysymys: Suomessa on edelleen aika paljon metsää, mutta onko sana metsä oma vai lainattu?

Vastaus: Sanan metsä alkuperä on ollut vähän epäselvä. Sana tunnetaan muissakin lähisukukielissä eli itämerensuomalaisissa kielissä. Suomesta sana on lainattu saamelaiskieliin (esimerkiksi pohjoissaamen meahcci). Viime vuosikymmenien aikana on alettu toistamiseen kuitenkin pitää mahdollisena, että kyseessä olisi vanha laina balttilaisista kielistä. Lainanantajatahoa edustavat nykyisin liettua ja latvia. Sanaa, josta metsä olisi aikoinaan lainattu, vastaa nykyliettuassa puuta ja metsää tarkoittava medis ja nykylatviassa mežs ’metsä, metsikkö’. 

Vastaaja: Kirsti Aapala


Lähde

Junttila, Santeri: Tiedon kumuloituminen ja trendit lainasanatutkimuksessa. Kantasuomen balttilaislainojen tutkimushistoria. Helsinki. 2015.



Metsä auringossa. Yksityiskohta. Kuva: Minna Pyhälahti, Kotus.
Metsä auringossa. Yksityiskohta. Kuva: Minna Pyhälahti, Kotus.