Siirry sisältöön
Haku

Loma

Kysymys: Sormet voivat olla toistensa ”lomassa”. Onko kyse samasta lomasta kuin kesälomassa?

Vastaus: Kyllä on. Loma on nimittäin tarkoittanut alkuaan konkreettista rakoa tai väliä, ja siihen viittaa myös edellä mainittu ilmaus: sormet ovat toisen käden sormien väleissä. Pohjois-Suomessa loma voi tarkoittaa myös koloa tai kuoppaa; esimerkiksi hampaassa voi olla loma. Konkreettisen merkityksen vanhemmuudesta kertovat myös sanan vastineet saamelaiskielissä (esimerkiksi pohjoissaamen loapmi ’väli; loukko, notko’) ja mordvassa.

Konkreettisesta raosta ja välistä ei ole pitkä matka siihen, että väliaikaa ja taukoa on alettu nimittää lomaksi. Esimerkiksi Nilsiässä on sateella voitu sanoa, että ”suattaa siinä jottael lommoo olla”, jos sade ei ole ollut yhtäjaksoista. Kun palkkatyötä on sitten ryhdytty tauottamaan antamalla vapaata, on loma siirtynyt sujuvasti tarkoittamaan myös taukoa pitempää katkoa arkirutiineihin.

Vastaaja: Kirsti Aapala




Lapsia kesälomalla Forssan kaupungin Ruostejärven leirikeskuksessa 1960-luvulla. Kuva: Forssan museo. CC BY-NC-SA 4.0.
Lapsia kesälomalla Forssan kaupungin Ruostejärven leirikeskuksessa 1960-luvulla. Kuva: Forssan museo.