Stevia
Kysymys: Nykyisin saattaa makeutusaineena olla joissakin tuotteissa sokerin sijaan stevia. Mitä se on?
Vastaus: Stevia on kasviperäinen makeutusaine. Sitä valmistetaan Stevia rebaudiana -kasvista, ja se sai vuonna 2011 EU:n uuselintarvikeasetuksen mukaisen myyntiluvan. Kasvi on kotoisin Paraguaysta, jossa paikalliseen alkuperäisväestöön kuuluvat guaranit ovat käyttäneet sitä juomiensa makeuttamiseen satojen vuosien ajan. Tieto tästä tavasta levisi Eurooppaan jo 1500-luvulla espanjalaisten konkistadorien myötä.
Steviaa viljellään nykyisin myös esimerkiksi Brasiliassa, Uruguayssa, Thaimaassa ja Kiinassa. 1970-luvun alussa Japanissa kehitettiin menetelmä, jolla kasvista pystytään erottamaan makeutusainetta. Kasvi on nimetty espanjalaisen lääkärin, kasvitieteilijän ja humanistin Pedro Jaime Esteven (1500–1556) mukaan.
Vastaaja: Kirsti Aapala