Tanssit (Pyhtää)
Naima Kyrömäki, o.s. Merilaakso (NK), s. 1889 Pyhtään Purolan kylästä. Asunut yhdeksän vuotta Amerikassa, kaksikielinen.
Haastattelu on tehty 24.5. 1969 Pyhtään Siltakylän vanhainkodissa, haastattelijana on Matti Punttila (MP).
Signum: 8481: 2
Puhutaan nuorten huveista: tansseista, piirileikeistä ja keinusta.
Murrenäyte
MP: Missäs siellä tanssii pidettii?
NK: No ensin sillon kum m_olin nuoren nim pidetti ihan talois vaan, kuka talon aina vuakras. Nythän siit tuli seuratalot, kakskin tul seurataloo siihen. Mut ennej joka talov vuorotelle anto nii talos pilettii vuarotellen tanssit.
MP: Pitikös siitä siitä mitääm maksaa?
NK: Eei niit tarvim maksaa. Joka siit halus, nii kum pelmannil vähä kasattii rahaa, tuls vähä rahaa niille, ei talo tarvim maksaa kun ne vuorotellem pitivät. Pelmannil vähä vaam maksettiin.
MP: Mistäs se, pelmanni saatih?
NK: Joo niit oli tääl Länskyläs oli. Pelmannii ja Pidelim Pekko ja, Hermanni, Hermanni ja Martin Antti, nehän nyt oli ain niit pelmannii. Pireli, Pirelim Pekkohan oli oikeen se morsiammen sisään soittaja. (Joka) morsiamen aina sisää soitti. Sama, joka paikas ol vissii.
MP: Mitäs pelii se soitti?
NK: Se soitti viuluu ja toinen soitti hanurii. Marti Antti soitti hanurii.
MP: Kävikö ne missää, kauempana soittamas?
NK: No ympär tät pitäjää soittivat. N_oli tuol Länskyläs ne pojat. Sehän oli jo vanha mies se, Martin, se Pirelim Pekko ja Antin, – – pitkä parta sehän oli jo mut se on nyt ja kuallu jo ja, hyvä soittaja oli. Hermanni, se o Hermanni(han se oli), Myllykyläs sekin oli.
MP: Mitäs kappaleita ne, siihen aikaan soittivat?
NK: No valssii ja polkkaa ja, mitä nyt on. Eihän ne tämmöisii hyppimisii soittannu ja. Ehän semmoisii nykyajan, mitä vanhan ajan tanssit olivattev vaan. Nythän ilmestyy kaikellaisii tanssii joit ei ymmärräkkä enää. Mi olen aina elämässän tykänny valssist enämmän. Ja m_olinki enne hyvä tanssii.
MP: Oliko mitää suurii tanssii?
NK: No oli semmosii, häät oli suurii tanssii että vastakkai oli pojat ja tytöt toisteppäin (– –) vastakkain. Ne oli suurii tanssii (mut) pirettii vaa häissä. Pari parii vastem mentii ja sit taas toista parii vasten.
MP: Minkä nimisii tanssii niitä oli suurii tanssii?
NK: No ne oli justiin, kun ne soittivat vaan nii sii täyty mennäv vaam pari parii vasten kun ne, ne soittivat ne soittajat. Kun tuol oli toisep pari ja tääl toisep parit vastakkai aina mentii ja, keikuteltii ja pokkailtii ja. Ni sillä viisiin se oli sii. Ja tää pari oli taas vastakkain. Pelmanni vaan soitti.
MP: Entäs se pelmannim palkka, kuinkas iso se oli?
NK: Noo ne kasas vaan, no ne kasasvat sit rahaa, viis pennii aina kuka pani aina siihe et hattuu ja se minkä verran sin kasattii, siit pelmanni sai ei se määränny. Sii sai jokaine jo kasaa, antaa sim minkä verram mikä antoi enämmän, viis pennii ja kymmenem pennii oli siihen aikaa rahaa jo.
MP: Entä, oltiiko piirileikkii koskaa?
NK: Oltii piirileikkii paljo. Ja siim meil ol semmoin kiikku siel ol kiikku. Siit oli oikee semmoi kylänkiikku, Yläkylä sekä Alakyläs missä sii pojat ja tytöt laulovat iltasil ja pyhäiltasil. Isot kiikut oiken. Ne piirileikkii laulovat ja tanssivat paljon.
MP: Mitähän siellä laulettii kun piirileikkii mentii?
NK: No kaikkii laului mitä mitäki jos vanhanaikasii piirilaului laulo mitäkin tuannoin. Radiost välii tulee vanhanaikasii piirilaului.
MP: Ai oli kiikku ja?
NK: Oli kiikku, iso kiikku olikkin. Siel oli kaks, Yläkylä ja Alakyläs, iso kiikku oli. Oiken iso. Sinnem meni vaikka kuinka paljon ihmisii. Siäl ne laulovat sit aina kiikus. Tytöt ja pojat. Siäl ne kohtas siit toin toisensa ja. Ehän nii, noit muita ollus si niim pajo ku nykyäksee on. Ehän ne nää, kylän seurantalot enää riitän ne menee kaik Kotkaa vaaj jo. Autojen kanssa.
MP: Olikos sillä kiikulla ennem mitää muuta nimee?
NK: Ei se oli vaan kylän kiikku missä pojat ja tytöt. Sanottiin ”taas mennää” oli, keskviikkoo tail lauvantain taip perjantain taas kokoonnuttii ”nyt mennää kiikul” kait tän iltan. Siäl kuulu sit laulu. Se laulettii kaikellaisii laului, kiikkulaului. ”Sä kasvoit neito kaunoine” ja ”Honkaini keskellä” kain niit semmoisii.
MP: Ei semmost sanaa käytetty nii kun ”huippu”?
NK: Nii noo ne sano, huipukshan ne sano ja, mut toiset sano kiikuks mut huippuhan se ny enämmiten oli, semmoo huippuhan se o ni. Joka huippuu. Toiset laski, ympär, sillä viisii ne kiikut mut em mie uskaltan koskaam mennä että laskee ympär, mie pelkää ain jos mie ales tulen. Mut toisep piti vaan kovast kiinni ja kum pojat heilutti ympär. Ja talkoohan ne pojat sen sit teki. Kun ne sai semmoisem paikan ensim mihkä ne laittaa.
MP: Kuinkas se ol tehty se huippu?
NK: Noo se on, se oli tehty semmoi, että si-, siit oli lautoi joka, joka puolel oli lautoi näi ja näi ja näir ristii ja poikittain o iso, iso lauta. Ja sit ol semmoiset isot akselit joka kiikutti. Että se meni ympär sitä ku heitti.
MP: Ei siellä koskaa pudonnuk ketää?
NK: Ei pudonnu ei. Kun ei uskaltan mennäm mie ainakan uskaltan mennäm, mie oli aina arka semmosellek korkeal menee. Ei siäl pudonnun ne sit pitivät niin kovast kiinni ettei pudonnu. Laulovat sit kaikellaisii laului, kansallislaului ja kaikkii. Mukavaa se oli siihenkin aikaa.
MP: Sielläkö ne nuoret tapas toisiaan vai?
NK: Toisensa. Siäl ne tapas toisensa. Siäl lähtivät sit kaulatustem pois joka, mikä toin toisiaa sit piti, ja se oli ennen katottu jo siin. Se heila. Nin kum myökii seittemäv vuotta seurusteltii ni se ol ennen katottu jo.
Litteroinut Anni Tiirikainen, litteroinnin tarkastanut Eeva Yli-Luukko.