Ranvahti (Elimäki)
Herman Velin (HV), s. 10.7.1870 Elimäen Värälässä
Haastattelu on tehty 20.7.1962 Elimäen Löytyn kylässä. Haastattelija: Matti Punttila (MP).
Signum: 1782: 2
Puhutaan ensin susista, sitten ranvahdista eli yövartijasta, joka teki öisin vartiokierrostaan ja puhalsi torveen välillä. Eversti kuitenkin epäili vahtia nukkumisesta ja moitti häntä. Niinpä vahti teki jäynän everstille ja töräytti yöllä torvellaan vesiränniin herättäen koko hovin. Tämän jälkeen vahdin torvi vaihdettiin kelloon, jota täytyi kerran tunnissa käydä vetämässä avaimilla, joita oli ripustettu eri paikkoihin.
Murrenäyte
MP: Onkos tääl ollu ennev vanhaa susii tai karhui?
HV: No karhui ei o ollu mut silloin kum miä olin, silloon kum miä nyt olin oikee ny jo siin, viilentoist vualev vanha nii, susii niit ol siit niin kun, niin kun nykyäh on koirii. Kum miä Villikala hovissakih olin niin, siin ol hovim pihallakih tul vaik ol ranvahti niin, se vei ranv-… Kun ol sellai hirmu koira ol sil everstil ja se ol aina ranvahlin kans yällä. Niin ne vei ranvahlin käsist sen koiranki. Ja myö pojat mentih sit, mentiihä myö pari kilometrtii sit niit jälkii takaan ajelemah. Ehä siäl näkynny ku vähä jotah rääppeit. Susii silloin ol paljo täs Elimäellä päi.
MP: Mikäs se ranvahti on?
HV: No se ol yävartija. Nyt sanotah yävartijaks. Se täyty olla yhleksäst viiteh astikka se täyty käylä, se ei saannu mennä maate yöllä se täyty, käylä ympär se hovij joka nurka. Ja siit sill ol torve se, se täyty sil torvel soittaa. Näethän se torvi ol sitä vasten noin, et nääthä herrat meinas että se ranvahti makaa että, mut kun noin, se aina täyty soittaa niin siin kuul että, oon ranvahti ylhääl ku se täytyy soittaa.
Ja sit kerta Villikkalar ranvahti − kum miä Villikkalah hovis siin nyt olin silloin, isän kotov viäl nii − kerta eversti hätöitti noin, ranvahtii että, ”sie et männ yönä soittanukkah siä, sie makasit”. Ranvahti sano että, ”em miä maannu”. Mut ranvahtil olikih juanet, sen seuraaval iltal nii, se pitkih tarkkaa että noin, sit ku se arvel että, no nyt se eversti ollu jo nukkunnu”. Niin kun noin, siin noin onhan se nykkih viäl tollasis vesjohto että se tul noin, alas läkkitorvee myälen alas että se tul hyvin alhal. Se telläs sih läkkitorveh sen torven kären sinne ja kun se oikeem puhals niin siin, täris koko Villikkala hovi. Siit se eversti taas hätöitti ranvahtii että ”et siä saa sellaist tehlä että, että siä sinne soittelet”.
Ja siithään ne muutti sil viisii sen ranvahlin että, siit sille laitettih kello. Ja niit ol toistakymment avaint. Ja joka avaimel täyty vetää, aina joka tunti. Ja tunnil sai vetää, kakstoist avaint. Ja jos jätti yhlenkih avaimen ettei sil, noin vetänny niin se näyttih, aamul kun ne katto sinne kelloh. Ja se, ja ne avaimet ol tellätty sit, sil visii pitkin nurkkii sin aina pitkih hovii. Ja se ol niin kiin että sitä avaint ei saannu eräh ranvahti. Se ol pantu sinne johkuu seinäh, rautakettingil ja, nauloil kiin että, (molis) ja jos se olis ollu vallolliin se avain, olisha se ranvahti pannu jo avaimet taskuhu ja vetelly kelloa tuvas. (– –) sil ol sentäh tupa että se, että se sai pakkasen aikaan että mennä vähän niin kun lämmittelehem mut, se täyty joka tunti yleensä olla sentä aina liikkeel.
Litteroinut Anni Tiirikainen, litteroinnin tarkastanut Eeva Yli-Luukko.