Pula-aika (Iitti)
Johannes Riuttala (JR), s. 28.3.1870 Iitin Sääskjärven kylässä.
Haastattelu tehty 19.5.1963 Iittin Sääskjärven kylässä, haastattelijana Matti Punttila (MP).
Signum: 2306: 2
Puhutaan köyhistä vuosista 1866–1867, jolloin oli liikkeellä paljon kerjäläisiä. Riuttalan isoäiti oli antanut possuille tarkoitetut perunankuoret kerjääville nuorille miehille. Nälkävuosien muisto vaikutti vielä vuosikymmeniä. Riuttalan naapurissa köyhä nainen oli kuorinut männynkuorta leivän sekaan, vaikka puhtaita jauhojakin olisi ollut saatavilla. Eräs mäkitupalainen mies haki hevosellaan Pietarista jauhoja.
Murrenäyte
MP: Kertokos ne vanhat mitää noist tyhjist vuosist?
JR: No kertohan ne vanhat sillon, sillon kuuskymmentkuus ja seittemän vuanna, että sillon ol niin kova ja nälähhätä. Sillon ol ihmisii paljol liikkeel sellasii kerjäläisii, mistä kukih aina elatustah sai. Muistan, muistan ku mummuvainam sano olleh otta, on sillon, tul kaks nuorta miestä hänen kotih täh taloh, noin ol potaatinkuarii, niin noin ol viemäs sit possoille niit noin potaatinkuarii. Ja miähet sano että ”mihkäs työ sit viätte?” Possoille viävät. ”Älä hyvä emäntä sinne vie, antakaa meitille!” ”Noh miä annon ne, potaatinkuaret niille” ja sano että ne söivätten nii makeast ne potaatinkuaret”. Nii se ol niinki kova nälähätä silloi.
Ja sit parkkiihan ne sitte panivat leivän sekah. Mie muistan, muistan sit aikaa viäl vai ei sillon enäh ollu noin nälähhätää mu, ol sit vanhaa tapaan ni noin, tos ol meilän riihen tykön sellast nuarta männistöä, ni siin ol yks sellatiin köyhä nainen ni, se pyys kuariakseh niit mäntyi. Että se olis pannu leivän sekah. Ja se ol se ol nii hätäännyksis sillon nälkävuanna nii sano, ”ja vaikka kuinka hyvä vuas tulis nii, mie em puhlast leipää syä” sano että ”se säästyis säästyis aina sellasev vanhan, huonon ajan varrelles” sano. Sellaist vanhanaikaist elämää se, noin. Ni sellasii juttui mie sit kuulin em miä siit nälähäläst.
Ja olhaan se kova nälähätä täs ol, yks sellaikin mäkitupalain ol yks hevosmiäs, nii se hak Pietarist hevosen kans jauhoi. Se ol, sillon ei ollu rautatietä vielä, sinne Pietarih ni sit se hak hevosen kans siält. Kuliihan ne noi, kulikshan ne kuttuttih ne ol sellases niinimatois vaan ne jauhotki heil.
MP: Toik se vaan niin kun ittellee?
JR: Ittelle nii.
MP: Mistäs nää toiset sai leipää?
JR: Noh mistäs nyk kuki siit saivatte. Kaikellaist sekostusthan sit siit ol.
MP: Mitenkäs siit parkist tehtii leipää?
JR: No se kuivattih. Se kuivattih se parkki ja sitte jauhettih hienoks jauhoks. Se uunis kuivattih, kuivattih se parkki semmosest nuorest, sellast nuarta kuarta kun otettih ettei se tyvkaarna kelvannu mut se, ol sellaatiist nuorta männistöö ni siält siit, siit nuarempii kuarii, sitte tuota kuorivatte ja kuivasivatte ja jauhoivatten sitte leivän sekah sev verran kun sitä sit leipää ol. Jollaiha sit jatkettih sit aina sit leipää. ((yskäisee))
MP: Milläs muulla sitä leipää jatkettih?
JR: Noo en tiäläs sit muuta tiälä muk kaikellaisiist suurusthan ne kaurakki ni kans sellasenaha ne jauhettih kuarineh vaan noin, ja kaikellaist millä sittes sit kuki, vähä jatko sitä elämätä.
MP: Ei mistää heinist tehty leipää?
JR: Ei sillo heinist, ei sillo heinist tehty em mie sit kuullu.
Litteroinut Anni Tiirikainen, litteroinnin tarkastanut Eeva Yli-Luukko.
Selityksiä
1 kuli t. matto = 9 puutaa = 147,42 kg (Wikipedia)