Kartunvetoa taksvärkissä (Anjala)
Edvard Pukki (EP), s. 4.3.1886, Anjalan kirkonkylä.
Haastattelu tehty 24.8.1964 Anjalan kirkonkylässä. Haastattelija: Matti Punttila (MP).
Signum: 3547: 2
Puhutaan kartanon taksvärkistä ja nuorten miesten voimankoitoksista työn lomassa. Edvard Pukki kuvaa urheiluselostajan tavalla kahden vahvan miehen väkikartunvetoa. Pukki kuvailee myös kaukaisen Kaukasuon talkooeväistä: ruokana työväelle tarjottiin kaljaa, perunoita ja lihaa.
Murrenäyte
EP: Siellä kun oli nuorta väkee. Oli, oli naisii taksvärkis, ja oli miähii. Siällä oli aika hauskoikin temppui joskus. Muistan erään kerran kun, kun olivatten päivällisel. Ja siinä, siinä sitte syntyi, semmonen senaikanen urheilu, kuusikymentä vuotta taakseppäi senaikanen urheilu, tuli väkkartuvveto. Se on se jossa veletään näin. Toinen istuu. ((Näyttää haastattelijalle))
MP: Juu.
EP: Ja, ja tuota, sitte täs oli minun setäim poika. Se oli iso mies, kolme kyynnäröö ja kämmenel leveyttä pitkä. Se veteli sitte niin kun ni kun niin keviäst miähii, vaikka miähet oli parahii talos, ja parahin evähil varustettu, niin se Rättärij Jussi niin se veti, niin ku housui vaan niitä, niitä miähii. Mutta sitte tuli Sepäj Jussi. Se pani sitte, sitte Rättärij Jussiv vähä tiukoille. Sitte kun kaikki oli vedetty, ja, ja tuata noin, jokainen tunnusti, että Rättärij Jussi on ylivoimanen. Mutta sitte oli Matti Pyykönen, (kuulekaa nyt). Sitte oli Matti Pyykönen siinä, se katteli tyynenä miehenä. Se oli entisajam maailman, maailmammestari Matti Pyykönen, hihtomies. Hihtäjä. Se katteli siinä sitte sitä meininkii, ja Matin, Matin luonto oli aina semmonen rauhallinen. Matti sitte kävi ja vetämään Jussin kanssa sitte aivav viimisiks ja se ratkasi sitte koko asian. Matti Pyykönen se rupes sitte vetämääj ja Matin kans, öö taikka Jussin kanssa. Jussi ja Matti ku ne vetivät sitte aika tiukalle. Pyykösen kälet roiki, kun Jussi veti. Mutta sitte kum Pyykönev viimener rutisti niin silloin kapula lähti, Jussin kälest ja, Pyykönen oli sitte sakin paras mies. (Paraav) voittaja.
Olihan niitä kaikellaisii, nuoruven aikana, kun, kun… Ja ne oli, tavallaan omalaatusii hauskoi, melkeiv voip sanoo enemmän, enemmän hauskoi kun nykyjään. Nii. Sinne Kaukasuolle ja, kum mentiin, niin sinne piti päästä, päästä kuka, kuka vaan kynnelle kyken. Että täs kyläs ei ollu, kyläs ei ollu muuta kun ihan vanhoi ja lapsii vaan. Työvoima oli kaikki siäl, kuudentoist kilometri päässä. Eikä siäl ollu mitään sellasii, suurempii tarjoilui tos ruakapualessakaan, ne oli vaan hyvin yksinkertanen. Kaljatönnyri, se oli pääasia. Se viätiin sinne kuusen juurelle. Sinne heitettiin sitte perunasäkki, ja ja tuata noin, liha- lihasäkki. Ei siäl ollu mitää sem parempaa suojaa, muuta kun kuus ja tuota noin öö ja (– –).
Litteroinut Anni Tiirikainen, litteroinnin tarkastanut Eeva Yli-Luukko.