Paimenessa (Anjala)
Kustaa Ollila (KO), s. 4.4.1892 Anjalan Ummeljoella.
Haastattelu tehty 2.9.1970 Anjalan Ummeljoella, haastattelijana Matti Punttila (MP).
Signum: 8969: 1
Ollila oli pikkupoikana lehmäpaimenessa naapurinpoikien kanssa ”Kuoppasuon ja Kaukasuon mailla”. Ajankuluksi he leikkivät puunjuurella polkupyörää, rakensivat majan ja aurinkokellon, kutsuivat käkiä, ja syksyisin he paistoivat puolukoita.
Murrenäyte
KO: Siih aikah ku mie olin niin tuota, kevääl kum mentih sinne Kuappasuoj ja Kaukasuam maille, pussi selkäh ja siäl me oltih koko kesä. Illal tuatii lehmät kotii aamul lähtii ja siäl. Siäl täyty olla sellaset, kaheksan yheksän vuatiset pojat kesäkaule. Kyl mieki ensimmäisem päivän itkin ku mie siäl olin mut ku sii tottu ni kyl siäl oj ja. Sit me tehtii kannom pääh aurinkokello ja, että me tiäletti aikaa. Kun käy jotai ihmisii siäl kysyttih kello aika niin kun se oli iso kanto siin no pantih, rautanaula lyötih keskelle sii ja sit, tehtih numerot aina, kun saatih kello tiätää joltaki. Aurinkoisem päivän tiälettih kello iha tarkkaa.
MP: No siitäkös se kattottih koska pit tuala lehmät pois?
KO: Nii.
MP: Kuinkas silloin ensimmäisin iltoin?
KO: Noo silloin täyty tulla vaa. Silloim mitattih varjost askelehii. Kuinka monta askelt o varjo pitkä ni niin paljo o kello. ((Naurahtaa.)) Kaikellaisii konstei sit täyty pitää.
MP: Että kun ol viis askelt ni sillon ol kello viis?
KO: Nii.
MP: Kuinkas siälä paimenes saatih aika kuluu?
KO: No meitil ol kaikkii niin kun nyt sen ikäsil ov viäl lapseesee. Kum polkupyärä ol silloi viäl nii harvinaine että oltih just nähty. Niin sit ku siäl ol joku semmoin puu kaatunnu et ol ne juuret sellasel nin ja se satula ni siihäm myö kiikuttih ja käkii narrailtih ja. Syksypualel siit taas tuata noin meitil ol sellain maja, kivist tehty uuni ja siit laaha sellain laakea kiv ni sit myö paistettih siin puoloij ja meitil ol puuluskat ja sit syätih paistetui puoloij ja. Kyl se aika men meittii ol kolmen talon pojat että kolme paimempoikaa me oltii yhles ja ne lehmät, karjal käy yhles, sil samal laitumel ni, kyl se siäl me. Mut että kyl nykyajal lapsii ei sais enää sellaseej ja. Johan siit joutus vanhemmatkin sehän olis jo ihmisrääkkäyst että pannaa ((mutisten)) kaulapussi selkää. Miäkin olin viäl nii piänkasvuin silloin ennen se kaulapussin kulmat hertto vetää maata ja, paljasjalon siäl pistelttih vaa.
MP: No milviissil niit käkii narrailttih?
KO: Ku kukuttiih aina ni se tul luokse. Samalviisii ku kukku nii käk tul luokse.
MP: Kuinkas likelle sen sai?
KO: No se nyt tul melkee lähimpih puih, aina. Sit meitil ol havuist ja sammalist tehty sellai maja, jos saleppäivä ol että me päästih sinne majah sateev varjoo.
Litteroinut Anni Tiirikainen, litteroinnin tarkastanut Eeva Yli-Luukko.