Hylkeenpyynnistä (Haapasaari)
Onni Laanti (OL), s. 10.2.1896 Haapasaaressa.
Haastattelu tehty 23.6.1964 Haapasaaren Pekkolassa, haastattelijana Matti Punttila (MP).
Signum: 3464: 1
Puhutaan hylkeenpyynnistä, jossa oltiin talvella koiran kanssa. Avannolla laitettiin hylkeenpoikaseen kiinni rautapiikkejä, ja sen avulla houkuteltiin kiinni myös emähylje. Kevätpyytö oli pyssypyytöä, jolloin kiikareilla etsittiin jään päällä makoilevia hylkeitä. Ennen otettiin talteen hylkeen nahka ja rasva, mutta sittemmin tapporahan takia vain hylkeen kuono.
Murrenäyte
MP: Siitähäm myö ei olla vielä puhuttu mitään siitä hylkeenpyynnistä.
OL: Jaa-a, joo se on se hylkeenpyynti sellast, seikkailuhommaa.
MP: Siin ol vähän ku huvi ja hyöty samas.
OL: Huvi ja hyäty samas nii, molemmat siin on. Ennen ugot kun ne tuli hylkeenpyynnist ne meni ensin, ensin, keskitalvel. Tääl oli koirii joka talossa, niitä hyljekoirii. Ja, ne meni talvipyytöö sit mentii, sanottiiki et paras hylkeempyytöaika tommonen, koirapyytöks sanottii sit mikä ku ne koirat etsi ne hylkeenpennut, sen kuutin, siält talve… Ja lumitalvel hankipesist ja sit taas lumeton talv, sit ne oli, sanottii kommoks sit mikä, jäi, jää nosti ylös ja se jätti semmosen onton paikan sinne. Lumit-, lumettomil talvil ni se hylje haki sellasii paikkoi. Ja sithän ei löytänny millään muuta kun koira. Koiran kans, otti koiran mukaa jäälle ja ne olikin aika innostuneita lähtemää ne, heti ne oli nii huomas kun ne oli ilosii kun ne pääsee vaa että nyt isäntä lähtee hylkeenpyyntii nin. Kyllä ne mielellää sinne läksi juaksemaa ja.
Se, se hylje, se koira saa kun on hyvä hyljekoira oikein opetettu nii se saa, sen hylkeen hajun jo, kahen kilometrim päästäkin. Että se sit se lähtee juaksemaa, sil taval erilaisel taval ja, sitä tuulta, hajuu kohti että sen huomaa että nyt siin on, siin on joku hylkeen pesä, että, että sitä varten se juoksee, lirputtaa sinne ja, sitte miäs lähtee sen peräs. Jälkii monta kertaa saa seuraa iha vaa jälkii ku se menee nii kauaks. Ja ja sitte, kun se huamaa, pääsee siihe pesän kohtaa, niin se jää seisomaa siihe ja oottaa, ja usei uskollisest oottaa vaikka useempii tuntii, että isäntä tulee siihe. Ja sitte kun se siihem pääsee, koiral luoks nii se koira menee hiljaa, hiljaa tuata noin, sil taval vaanimal niin kun, niin kun kissa pyytäs lintuu tai jotakiv vaa nii se menee sil taval hiljaa ja se panee kuanos siihen kohtaa just missä se poikanen on. Että sitte kun, jos se o hankipesä niin, se miäs voi hyppää siihen justii mihin se osottaa, vatsal-, hyppää siihem päälle et se putoo sinne pesää.
Ja siin täytyy äkkiä etsii, etsii se hylje, hylgeem poikanem missä se on. Semmosii soului kaivettu sinne hylje, emähylje on kaivanu niit soului pitkält. Tarkkailla että missä se hylkeenpoika on että saa sen kiin ennen ku se menee siintä, avantoo siint, hylgee, mistä hylje tulee ylös. Mut koira ja monta kertaa nii, se löytää sen ottaa tarttuu siitä, sitä poikast kiinne, seläst ettei se pääs, että se koira ottaa useemmas tapaukses se ottaa se hylkeenpoikasen kiinne kun, miäs kerkiääkä löytää. No sitte alkaa siin tapaukses alkaa sitte se uittaminen.
Mutta sit jos on taas se lumeton talvi että ne on siel kommoissa ni, niit on vaikeemp saada ku se kommo täytyy hakkaa sen jääpiikin kans aukki. Että jos se hylkeenpoika on vähä vanhempi, niin se kola-, kolina kuuluu sin nii hyvin niin se pelkää, ja pakenee jään alla. Mut jos on ihan tommonen piäm poikanen, ei se älyä mennä että niitäkin saa sitte koira, sit lasketaa koira sinne kommoo sisälle ja se hakee sen hylkeenpoikasen siältä. Mut tämä on sitte talvipyytöö.
Ja sitte, sitte pannaa se hylkeenpoika, pannaan uimaa. Hakataa, ei siint samast avannost mistä hylje tulee mut se, valitaa semmonen tasanen, paikka mis ei oo semmosta ahtojäätä että, että se naru, mikä pannaan siihe hylkeenpoikasen selkää kiinne, ettei se sekaannu minnään, siäl jään alla oleviij jääkilikoihin. Ja se, hakataa avento ensin siihen, ja sitte se hylkeenpoika sitotaa, siin on semmone hyljerauaks sanotaa missä on, missä on tuota noin, kaks piikkii on alespäiten ja kolmas piikki menee ylöspäiten. Ja ne kaks piikkii, vai oliko se yks piikkihäm pannaan hylkeepoikasel sit, seläst läpitte sit nahkaa ja rasvaa vaste. Ja sitte, pannaan jonkullainen lanka sen, viäl sen ylitte et ei se pääs luiskahtamaa siit hyljen selj-, poikasen seljäst se rauta, pois itestää. Ja sit hylge-, hylgeempoika pannaa, siihen samaa aventoo mut siin avennos täytyy olla hakattu semmost jäähyhmää että ku jos sattuu emä, että saap emän, ettei se emähylje näe, että siäl on ihmisii ylhääl silloin se, ei tulis siihe ettei sais millää siihe veδettyy.
Ja sit kun se aikans uip se hylgeempoikanen siäl, sit nyt voi uittaa viiskin, viistoistakim minuuttia voi yhtämittaa uittaa mut sit se täytyy jo ottaa jos ei, hyljet tul emähyljet hakemaa sitä, täytyy ottaa ylös joksiki aikaa, jääm päälle että se hylkeempoikanen saa henkeä. Ja sit se piretää siij jään pääl ja koitellaan joitaki vaatteit, lämpimii vaatteit panna kun se om märkä, ettei se jäähδy siim pakkases että. Ja sit taas koitellaa uittaa ja, niin kauvan ku emähylje tulee ottamaa, se ottaa sen sylihins ja… Se alkaa kovast viämää sitte sit naruu, siin on noin kakstoist syltä pitkä uittopaula. Se lasketaa nyt melkeil loppuu saakka mut sit sit pit-, tehää sellanen piän nykäys että se, emähylje menee, saa ne kaks piikkii, rautapiikkii rintahans. Ja ((yskäisee)) sit ne o molemmat siin, rautapiikkiis, emähylje sekä se poika.
No sitte alkaa se ylösveto mut, sit ei muuta kun, sil, ootetaa niin kauan että sil emähylkeel tulee henkeämisen tarve, sillon se tulee pikkuhiljaa siihen, hylkeen, siihe reikää mikä on hakattu avantoo, se tulee siihen henkäämää. Ja sitte sit ku se pistää siält jään sohjo välist sen, kuanons, sanotaa kirsuks ni siihen täytyy lyöδä nyrkin kans sitte siihen osaa lyöδä ihan siihen kirsuu eikä siihe tarvik kovast siihen kuanoo lyöδäkkää ku se… Siint se hylje on niin arka että se siint, menee simmosee tainnostilaa. Ja sitte kun se, tulee siihen tilaa sit se veδetää ylös ja… Jotenka se täytyy ensimmäisel kerral saaδa, sil taval lyätyy että se menee tainnoksee. Muuten sit ei saa-, sit saakkaa, sillon se repii ittens aukki ja menee. Sit se vedetää ylös siinnä tainnostilas ja sitte, se siin, tapetaa, loppuje lopuks sinne jääm pääl.
Mut tämä on talvipyytöä mut sitte on kevätpyytö on sitä sanotaa kevätpyyδöks kun hylkeet alkaa, kevätpualel ku tulee lämmin aika ne alkaa sulattamaa sitä rasvaa siintä, itestää pois ku ne on talvel lihottaneet itsens hirmu lihavaks. Ne makailee siel jäällä ja rentteleevät siin, jääm päällä. Ja niitä haetaan sitte kiikarin kans, kun ne on, ne on jääm päällä, ottamas aurinkoo. Ja se on sitte pyssypyytöö. Se on taas toisellaist. Sitte siin, kuljetaa semmosel, heikot jäät kun on, on ja, muutenkin täytyy olla semmonen pitkä, noin neljä, viiskim metrii pitkä, tanko sanotaa, mikä on, joko sinkki on siin alla taikka jonkullainen kalvanoittu pelti että se o liukas. Ja sem päällä pyytäjä, makaa sitte vatsallaa. Se on, sem puolest ettei siin o nii hyvä hylkeel, mikä makaa jääm päällä ei o nii hyvä näkyä, ei se näe, nii hyvin. Ja sit toinen asia on kun on heikko jää, nii pääsee sen tangon kans pääsee heikostaki jäästä ylitte mitä ei kestä, mikä ei kestä eδes miähen kävelläkää.
Ja, ja sil taval sitte, maataa siinnä ja veδetää hiljaa niin hiljaa ku vaa voi, aina tuulen alipuolta, sillä hyljehän saa, jos menee yläpuolla tuulen, sitte sen saa hajun. Ja kuulo on tiätysti paremma − hylkeellä on molemmat hirveen tarkat kuulo sekä haju. Että tuata noin, se ei saa kuulla, siin pitää nii hiljaa ja varovaisest mennä, kun sitte pääsee ampumamatkan päähäm mikä nyt, nyt tuat noin arvaa, pyytäjä että nyt, on hyvä ampumatka sin, se, sill om pyssy siin tangon päällä ja, nykyjää kun on vallan kiikarikiväärii, ne on aika tarkkoja. Ja saa ampuu pitkästäkim matkast ni, kyllä se melkee joka kerta kun ampuu saa, se on aina hylkeen, saapi. Että kun ampumamatkan päähän, pääsee ja saa ampuu siitä niin kyllä se varma on, nykysil kivääril että se on aina, osuminen kans.
Ja tämmöstä, tämmöst on se kevätpyyti. Siäl on sitte veneen kans kuljetaa jäätä pitkin ja, ja sulaa pitkin mikä aina, etusammaks katsotaa. Katsotaa.
No sitte se, se hylje, hylje tuat noin, joka tapaukses kun ollaa veneen kanskin siäl, eihä niitä lihoja, ne o raskaita, sata kiloo toistaki sataa kiloo painaavat ne, se koko ruho, no ne jätetää, avetaa aukki ja lihat pannaan jään alla takasin ja rasva ja nahka otetaa mukaa vaan. Mukaa vaan tuata noi vaikka ne nyt usein käyttäävät niin, että ei ne ota kun sen, sen kirsum mistä saa sen neljätuhat markkaa. Sem pistäävät taskuu ja heittäävät hylkeen nahat ja rasvat pistää jään alla. ((Nauraen)) Sil tavalhan ne nykyjään paljo tekee, ettei ne enää välitä niistä rasvoist eikä nahkoist. Ja vaikee niit on, siält pitkält ja hankalast matkast kyllä kulettaa.
Mut kyl ne ennen tuatii kaikki. Ennen ei niit kyllä, hävitetty ja, menemää pistetty jään alla. Mut sillohan ei saatukkaa mitään tapporahaa niist ainoastaa (se) pyydettiinki sen nahan ja, rasvam pualest. No se rasva on hyvää, esimes ulkomaalaukses se on oikein hyvää, melkei vernissan ja maaliöljyn arvosta. Ja, ja sitte, sitte tuata noin nahkasta taas, siitä valmistettii noita hylkeen, rukkasii eihä niistäkää mihinkää muu-, mitää muuta voinu tehä.
Kyllä se sellasta seikkailuu enempi on että kyllä se vaivan, suurev vaivan takana oli sekin, sekim mutta kun siin on se huvipuol kans ja hyäty yhessä niin, tuliha sitä tehtyy tualla. Ja sit monena keväänä oltii viikkomäärii tualla jäällä veneessä kortteerii.
Litteroinut Anni Tiirikainen, litteroinnin tarkastanut Eeva Yli-Luukko.
Selityksiä
kommo = kolo, onkalo