Kummitus (Iitti)
Taavi Lahtinen (TL), s. 1871.
Haastattelu on tehty 1.3.1939. Haastattelijana Aino Valli (AV).
Signum: 1371: 1
Taavi Lahtinen kertoo Iitin kirkonkylän kummituksesta, joka heitteli erilaisia esineitä.
Murrenäyte
AV: Siit Iitin kirkonkylän kummitusjutust.
TL: No se ol sellai, kummitus se nakkel kaikellaisii esineit. Kirjoi, leivän, palasii, kivempalasii, hiakkaa nakkel ja…
AV: Kertokaa ny oikeim mitä työ itten näitten siel ku työ kävitten sit kattomas ja kuinka työ siel olitten.
TL: No nii no, se ol semmoist. Se ol päivän aika kum mie siel kävin, iltasel se, kummittellee enämmin.
Ol päivä tuos yhle ja kahlev välil, oltii oppimestarin kans, makkaruksii jauhamas Mänty-Jaakol ja, sittes se sano että, käylähän nys siel kattomas sit kummitust ku, ei ot täs iltasel tultu käytyy. Sitte, mentih sinnej ja, istuttih. Siin ol viilapenkki, ikkunan kohlal ja, tuali ol sit kummassakii viilapenkim päässä. Sil istutaa vähän aikaa, sit se nakkas sellasen, savempalasen niinku muurist olis lohvennu, ja tullu noin, laupiost. Osu leipäsalakoh ja siit putos permantoo.
Ja sit siin ol sellain, vanhanaikain kaksinkertain kaappi ja, sielt kaapin takaa nurkast ja, nakkas hiataa, aina, ikkunal läpitte, se näky oikei hyväst ku, nii kun olis kourallaan, heittänys sitä.
Ja siit se, min oppimestarim sano että, sano ”onkos se nyt tänää nakellu, mitään noin, eriskummallisii” nii se, emäntä sano ”ei se, ei siit nyt ok kauan ku, se nakkas sellase, potaattinuijan tuohop permannolle. Hän otti sej ja pisti tuaho, alakaappii.” Se ol se kaapinov sit, vähär rakosillah, mie istun siin kaapin, vieres ja, polven siitte ol noi vähä ohi siit kaapist se, ollukkah kauan ku se, nuija nous siält kaapist ylös ja − mie sen näin kylläkin, ku se tul − ja se putoskim mim polvehen ni että jätkäht. Ja siit mem permantoh. Sattu viel polvehein aika taval − se ol koko iso nuija.
Sit se, muori tul ja, sano minulle että − me oltih tunnetut − että, ”tule sie pokkosem jos sie saisit min, sukkain tuolt tuvaharjalt” sano ”kun yöllä, yöllä vei sinne”.
AV: Mikäs ne sinne ol vieny?
TL: No tiätyst se, kummitus vei. Pitkät, -vartiset sukat, siteet niin ku siihe aikaa ruukattih, köytetty kiinnä yhteej ja. Ja menin kattomah no siälhä ne ol tuvahharjal. Ja sit löysin sellasem pitkän saloj ja, ol rappuset, jotka kannoin sihi, räystäst vastem pystyh ja, rupesin niit sielt oirimah. Sainkih ne sielt pois sit, muori ol mielissä.
AV: Eikös teitillä, meinannu hassust siin käydä?
TL: Niihän siim meinas kun nuo, ne ol lyhylännät ne rappuset ja, ne tul niij jyrkkä siihe, räystäst vaste ja se, meinaskiin kaatuas siinä rapu, siit noin taakseppäin mu, satun saamaa hyppäs ensiks sinne, räystäslaulalle ja, velin ittei takasin.
Litteroinut Anni Tiirikainen, litteroinnin tarkastanut Eeva Yli-Luukko.